Joulu oli ja meni. Tai no onhan nyt vielä 25. päivä, mutta kaikki käyttäytyvät kuin joulu olisi ohi.:D Joulupostaussuunnitelmani kokivat kaksi tuntia sitten suuren muutoksen, jonka vuoksi nyt kirjoitan taas tällaisen ylimääräisen tekstin. Nukuin siis tyytyväisenä päiväunia (jouduin heräämään tänään aikaisin niin väsytti) kunnes host-vanhempani herättivät minut ja sanoivat, että jos minulle käy niin lähden huomenna host-isäni, grannyn ja Linnin kanssa.. NASHVILLEEN. Olin semi unenpöpperössä, mutta lopputulos on siis se, että huomen aamuna yhdeksältä suuntana Nashville, Tennessee, jonne täältä ajaa 9-10h tällä säällä. Eli Suomessa ajomatka meiltä Lappiin. Hassua tässä on se, että olemme siellä vain maanantaihin asti, jolloin sitten ajamme taas sen 10h takaisin kotiin:D En tiedä miksi olemme niin vähän aikaa, mutta en valita, pääsenpähän näkemään paikkoja.
Nyt siis joulupostaus saa odottaa ensi viikolle ja nyt aihe siirtyy tähän tulevaan reissuun. En vielä tiedä mitä olemme tekemässä Nashvillessä, mutta luulisin, että kaksi postausta saan aikaiseksi! Tämän postauksen otsikko kertoo tästä illasta, kun menimme käymään Lansingissa katsomassa Capitolia ja suurta joulukuusta sen edessä. Ihan vain koska tekeminen loppui kesken. Söin myös kaksi big mac hampurilaista.. Joulupäivänä.. Hyihyi.
Jos joulua juhlii kiitospäivästä alkaen, voi Tapanina jo olla aika lopettaa ;)
VastaaPoistaMukavaa Nashvillen matkaa
Totta tuokin:D Kiitos!
Poista