Ajomatkapostaus.
Suunnitelman mukaan meidän piti lähteä yhdeksältä aamulla liikkelle, mutta yllättäen lähtö siirtyi erinäisistä syistä noin puolella tunnilla. Olin varatutunut siihen, että pysähdymme matkalla ehkä kerran tai maksimissaan kaksi, koska Suomessa Lappiin mennessä olen tottunut siihen, ettei turhia pysähdyksiä tehdä (!!:D) Noh tällä matkalla pysähdyimme 5 kertaa.. Täytyy myöntää, että se putkeen ajaminen olisi ollut paljon parempi vaihtoehto.
Lähtöpaikkamme on yllä näkyvässä kuvassa Grand Rapidsin p-kirjaimen kohdalla. Sinisen pallon kohdalla eli kahden tunnin ajon jälkeen pysähdyimme ensimmäisen kerran aamupalalle.
Muuta ottivat suuret aamupala-annokset mutta minä tyydyin tällä kertaa vesilasilliseen, sillä ehdin jo aamulla haukata pizzapalan ja kahvin, enkä tykkää olla täynnä pitkillä ajomatkoilla, koska pahaolo yllättää silloin helpommin.
Reittimme kulki siis seuraavasti:
Michigan, Indiana (Indianapolis), Kentucky (Louisville), Tennessee (Nashville)
Niinkuin kuvasta näkyy ajomatkaan pitäisi mennä noin 8.5 tuntia
Kuuntelin koko matkan ajan musiikkia ja etsin eilen minulle vanhoja kappaleita. Voi sitä nostalgian määrää kun kuuntelin esimerkiksi Salem Al Fakirin - Keep On Walking !! <3
Toinen pysähdyksemme tapahtui Indianapolisissa eli ei vielä ihan sinisen pallon kohdalla. Tässä vaiheessa meidät yllätti aivan kamala ruuhka ja liikuimme etanavauhtia seuraavat 45 minuuttia...
Syyksi paljastui auto-onnettomuus, joita matkan varrella oli toinenkin aiheuttaen suurta ruuhkaa.
Ennen Louisvilleä sitten tuli kolmas ruuhka, tietöiden vuoksi.
Hermot olivat semi kireällä tällä neidillä
Lopulta Louisvillen kohdalla otin kameran käteen ja loput kuvat ovat siis Louisvillen alueelta
Aurinko alkoi laskea vähitellen puoli kuuden aikoihin..
Lopulta taivas näytti tältä. En siis ole käsitellyt näitä auringonlaskukuvia millään tavalla
Aurinko laski näitten kuvien jälkeen, joten loppumatkasta ei sitten olekaan kuvia.
Lopulta olimme perillä noin kahdeksan aikaan illasta tätini Jodyn luona.
11 tuntia siis meni tuohon reissuun.. Luojan kiitos paluumatkalla saan sitten toivon mukaan omia takapenkin, kun granny jää tänne muutamaksi viikoksi.. :D Meillä on kuitenkin nyt jo väittelyt aiheesta Lindsayn kanssa... Sisters
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti