Kun koulu alkoi syyskuussa, ensimmäisenä päivänä lähes jokaisella tunnilla kerrottiin, miten pitää toimia, jos tulee A) hurrikaani tai B) lockdown tilanne. Hurrikaanissa jokaiselle luokalle on tiedossa turvallinen paikka tukevan seinän vieressä, johon keräännytään yleensä parin muun luokan kanssa. Lockdownissa, eli tilanteessa jolloin koulussa on sisällä joku vaaratilanne esimerkiksi kouluampuja, jokaisen luokan ovet lukitaan sisältä päin rauta"booteilla", valot sammutetaan ja koko luokan pitää mennä tiettyyn nurkkaan seinää vasten ja olla niin hiljaa kuin mahdollista. Kun ovi on lukittu, sitä ei saa avata enää kellekään ja pitää odottaa hiljaa niin kauan kunnes toisin ilmoitetaan. (Ärsyttää muuten, kun en keksi suomennosta lockdownille...:D lukittautuminen kuulostaa niin väärältä?)
Tänään viidennellä tunnilla tuli kuulutus, jossa ilmoitettiin, että koulussamme on lockdown. Olin maalaustunnilla, jossa olen jo valmiiksi jäljessä, eli tämä lockdown ei helpottanut tilannetta tippaakaan.:D Menimme hiljaa seinän viereen ja odotimme. Oli semi aavemaista, kun yleensä koulussa, jossa kuuluu jatkuvasti melua ja naurua ja puhetta, oli ihan älyttömän hiljaista ja jokainen kuiskauskin kuulosti huudolta (runollista vai mitä). Minua ärsyttää tapa, jolla lockdown tehtiin, sillä mielestäni ihmisille pitäisi antaa jotain infoa ajan kuluessa siitä mitä tapahtuu, sillä nuoremmat oppilaat luokassamme alkoivat ehkä hieman hätääntyä, kun aikaa oli kulunut parikymmentä minuuttia ja käytävältä alkoi yhtäkkiä kuulua hiljaisia askelia ja sitä, kuinka joku avaa oppilaitten lokeroita. (Myönnän, että itsellänikin kyllä nousi pulssi sekä adrenaliinitaso ehkä hieman:D) Noh opettajamme sitten siinä tiiraili oven ikkunasta käytävälle (joka on muuten ehdottomasti kiellettyä) ja näki siellä poliiseja ja kuiskaili sitten meille asiasta. Vähän ajan päästä jälleen ikkunasta kurkittuaan, hän totesi nähneensä huumekoiria ja sanoi meille, että voimme rentoutua, sillä mitään vaarallista ei ollut meneillään. Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt päälle puoli tuntia, mikä oli semi turhauttavaa.
Poliisit siis etsivät huumeita oppilaitten lokeroista, mikä oli ja on ajatuksena jo minulle tosi outo:D Poliisit olivat myös tutkineet parkkipaikalla oppilaiden autot ja avanneet ja tutkineet kunnolla ne autot, mihin huumekoirat olivat reagoineet, mikä menee jo yli oudoksi. Lockdown kesti n.50 minuuttia ja missään vaiheessa ei kerrottu mistä oli kyse, mikä oli oikeasti tosi raivostuttavaa. Poliisit löysivät ihmisten näkemän ja kuuleman mukaan huumeita yllättävän monesta lokerosta! Koulumme käytävät ovat jaettuina niin, että Senioreitten lokerot ovat yhdellä käytävällä, Junioreilla ja Sophomoreilla on yhteinen käytävä ja Freshmeneillä oma käytävä. Jokaisen käytävän lokeroista löytyi huumeita. Siis mitä hittoa:D Siis ensinnäkin freshmenit ovat -99 syntyneitä?! JA miksi kukaan ihminen olisi niin tyhmä, että toisi huumeita KOULUUN. WTF PEOPLE:D Kuulin muutamien nimiä keiden lokeroista huumeita oli löydetty ja nimet eivät kyllä yllättäneet minua yhtään. Asia joka kuitenkin järkytti minua aivan liikaa, oli se, että koulussamme on myös Middle School, jonka oppilaat ovat 2000 syntyneitä ja nuorempia ja sieltäkin oli löytynyt huumeita! Aivan käsittämätöntä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti