23.5.15

Bittersweet

Mulla on nyt ollut sellainen kausi, että kaikki turhauttaa, ahdistaa ja masentaa, minkä vuoksi ei ole tänne tullut kirjoiteltua. Tämä kausi johtuu tottakai siitä, että vuosi alkaa olla lopuillaan ja kotiin paluuseen olisi jäljellä tällä hetkellä 15 päivää. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli kirjoittaa tänne mm. synttäreistä, mutta, joka kerta kun edes ajattelin asiaa, ahdistuin, eli teksteistä olisi tullut sen tyylisiä, että minä jopa pessimistinä olisin pitänyt niitä negatiivisina.:D Nytkin minulla oli suunnitelmana kirjoittaa hurjan pohdiskeleva teksti siitä, miltä tuntuu lähteä takaisin Suomeen, mutta luettuani tekstit TÄÄLTÄ, sekä ihanan Kaisun blogista TÄÄLTÄ, ei minulla ole mitään lisättävää. Jos siis haluat tietää mitä ajattelen ja mitä tunnen lähtemisen suhteen, niin LUE ihmeessä nuo kaksi tekstiä!!

Tekstin otsikko eli bittersweet - katkeransuloinen, kuvaa täydellisesti tämän hetken fiilistä. Eilen oli viimeinen koulupäivä Amerikan High-Schoolissa, enkä oikeastaan vieläkään käsitä sitä, etten todennäköisesti näe ketään noista ihmisistä enää ikinä valmistumisen jälkeen, mikä on siis ensi perjantaina 29. päivä. Viimeinen koulupäiväkin meni vain kokeita tehdessä, eikä aikaa jäänyt normaalille hengailulle, koska tietyt opettajat (=englannin opettaja) olivat täysiä kusipäitä ja antoivat oppilailleen mm. 700 pisteen tehtäviä, jotka vaikuttivat 60% loppuarvosanaan. Luojan kiitos en itse kuulunut näihin oppilaisiin!:D Arvosanani ovat tältä lukukaudelta seuraavat: (Calculuksen sekä Historian arvosanat eivät pidä paikkaansa, koska niitten arvosanassa ei ole mukana vielä loppukokeen arvosanaa)

Human Phys: A+ 101%
Calculus: A 93.1%
English: A 95.2%
Business Math: A+ 98%
Painting: A+ 100%
U.S. History: A+ 99%
Accounting: A+ 100%

Voisin siis kai näistä arvosanoista päätellen sanoa, että suoritin koulun ihan kunnialla täällä:D Tästä voin kylläkin kiittää fiksuja ihmisiä, jotka auttoivat minua tietyissä aineissa, sekä ihan vaan sitä, että osasin luntata kokeissa... Koulu on siis ohi ja kesäloman kunniaksi suostuin host äitini ehdotukseen (=vaatimukseen), eli siihen, että lähden aluevastaavani perheen kanssa UP:seen muutamaksi päivää. Olen siis tällä hetkellä täällä: 

Postausta tästä reissusta olisi tulossa, minkä voin taata, koska olen oikeasti ottanut kuvia täällä enemmän kuin laki sallii. Tajusin myös eilen, että minulla on lateksi/vihannes/hedelmä allergia ainakin banaanille ja avokadolle... Olo on nimittäin aika kamala, kun eilen erehdyin syömään cuacamolea about ruokalusikallisen ja matkalla pohjoiseen napostelin banaania....

En keksi tähän enää mitään fiksua lisättävää, joten seuraava postaus tulee todennäköisesti maanantaina aiheena tämä reissu. Keskiviikkona olisi sitten suuntana Ohio ja Cedar Point huvipuisto, minkä jälkeen perjantaina vielä valmistujaiset! AINIIN sain vihdoin ostettua itselleni sen synttärilahjalaukun <3

Days in America 291
Days until Finland 15

Axwell /\ Ingrosso - On My Way


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti