Kirjoittaminen takkuaa pahemmin kuin pahasti tänään,
eli pakko pyytää anteeksi jo näin etukäteen aivan kamalasta tekstistä:D
Vihdoinkin jotain kirjoitettavaa, joten tulossa onkin kilometripostaus (enimmäkseen kuvia)! Lähdin siis perjantaina aluevastaavani perheen kanssa U.P.hen, eli Michiganin yläosaan. Perjantai kului ajaessa ja lähdimme matkaan suoraan koulun jälkeen. Kesäloma alkoi siis minulla siinä, että istuin autossa kolmisen tuntia. Hotellimme sijaitsi St. Ignacen kaupungissa, joka on siis siinä kohtaa, missä viime postauksen kartassa oli merkki. Meitä oli kaiken kaikkiaan reissussa 13 ihmistä ja olimme jakautuneet kahteen huoneeseen. Toisessa huoneessa oli Bob ja Gary sekä heidän kaksi vaihtariaan, ja toisessa huoneessa oli aluevastaavani perhe (6hlö + kaksi vaihtaria...) sekä minä. Yksityisyyttä ei siis ollut tippakaan ja olisin ehkä tullut hulluksi, jos matka olisi kestänyt pidempään, kuin tuon kolme yötä.
Nukahdin melkein heti lähdettyämme ja koin älyttömän oudon tilanteen, kun heräsin noin pari tuntia myöhemmin. Luulin nimittäin olevani Suomessa, sillä näköjään pohjoisessa Michiganissa ja varsinkin UP:ssa näyttää AIVAN Suomelta. Ymmärrän siis, miksi suomalaiset siirtolaiset ovat aikoinaan muuttaneet juuri sinne. Huvittavaa on se, että kaikki alemmassa Michiganissa ihailevat ja hehkuttavat pohjoista Michigania niin älyttömän kauniiksi paikaksi. Minulle se muistutti vain kotia. Upper Peninsulaan mentäessä pitää siis ylittää Mackinac -silta, joka on älyttömän pitkä ja iso. Hostäitini pelkää kuollaakseen tuota siltaa, sillä kuulemma tuuli on joskus heittänyt jonkun auton sillalta alas.
Silta jakaa myös veden kahteen eri järveen. Etelästä katsottuna vasemmalla puolella on Michigan-järvi ja oikealla puolella Huron-järvi.
Hotelli oli muuten tosi kiva ja plussaa oli se, etten joutunut maksamaan siitä tippakaan. Aamupala kuului hintaan ja hotellin päärakennuksessa oli uima-allas, joka oli ilmeisesti auki aina. Hotellissa oli päärakennus, sekä neljä rakennusta, joissa hotellihuoneet sijaitsivat. Meidän rakennuksemme oli ihan järven rannalla ja joka ilta pihalla oli nuotio. Perjantaina menimme syömään meksikolaiseen ravintolaan, jossa söin vahingossa avokadoa, minkä takia olin kipeä koko illan. Tajusin siis silloin, että olen allerginen avokadolle..:D hups...
Lauantaina herätys oli kahdeksan maissa. Söimme aamupalan ja klo. 9:45 minibussi tuli hakemaan meidät satamaan. Siitä suuntasimme klo 10 lautalla Mackinac -saarelle, joka sijaitsee tässä:
Kuvassa vasemmalta: Tom, Trenton (TJ), Wyatt, Aubrey, Bob, Bobin takana näkyy Tan:n jalat, minä, Gary, edessä Alyvia ja Gina, takana Dani ja Philip
TJ on kolmetoistavuotias, mutta hän käyttäytyy niinkuin niinkuin kahdeksan vuotiaat yleensä Suomessa. Ärsyttävin pikkupoika, jonka olen ikinä tavannut.
Kello kymmeneltä lähtevä lautta on ainoa, joka tekee lenkin Mackinac sillan luona. Sen takia halusimme siis mennä sillä. Matka saarelle kesti n. 40 minuuttia ja sää oli aurinkoinen, mutta viileä tuulen takia.
Sitten itse Mackinac saarelle: Mackinac saari on siitä erikoinen, että siellä ei ole ollenkaan kulkuneuvoja, vaan ainoat kulkuvälineet ovat pyörä ja hevonen. (Lukuunottamatta lentokonetta, joka on siellä hätätilanteita varten) Talot ovat saarella upeita ja ympäristö ja ilmapiiri ovat ihania.
Saarella sijaitsee tämä aivan upea Grand Hotel, jossa yöpyminen maksaa n. 450$ per yö
Saarelle päästyämme vuokrasimme heti pyörät. Minä ja Wyatt otimme tandemin ja hän istui etuosassa, eli minun ei rehellisesti sanottuna tarvinnut tehdä mitään, sillä hän hoiti ohjaamisen ja suurimmaksi osaksi polkemisen. Pystyin siis keskittymään kuvien ottoon, mikä oli todella mukavaa! Kiersimme siis koko saaren pyörillä jolle matkaa tuli 8 mailia eli n. 13kilometriä.
Pysähdyimme perhostalossa, joka jostain syystä kuului johonkin hintaan, eli meidän ei tarvinnut maksaa siitä.
Yritin niiin kauan ottaa kuvaa tällaisesta perhosesta, mutta ne eivät suostuneet pysähtymän mihinkään siivet auki. Olin jo luovuttamassa, kunnes joku käski minun pysyä paikoillaan ja antaa kamerani hänelle. Olin ehkä hieman innoissani, kun kuulin, että olkapäälläni on juuri sellainen perhonen, jota olin etsinyt, ja se oli vielä siivet auki!
Saarta voi parhaiten suomalaisena kuvitella, kun yhdistää Suomen johonkin trooppiseen kohteeseen, missä vesi on turkoosia:D
Pysähdyimme aina välillä ja kävimme ottamassa kuvia joistain hienoista paikoista. Tällä pysähdyksellä joiduimme kiipeämään liikaa portaita, enkä halunnut aluksi mennä, mutta ihmiset eivät jättäneet kamalasti valinnan varaa, kun kaikki alkoivat yhtä aikaa huutamaan "VILMA! VILMA! VILMA! VILMA!...." Kaikki ketkä tuntevat minut, tietävät kuinka paljon vihaan tulla nolatuksi, eli tämä pakotti minut kiipeämään portaat ja pilasi tunnelmani täysin muutamaksi tunniksi.
Portaiden yläpäässä odotti tälläinen näkymä
Pyöräily oli tosi helppoa, eikä sitä voi kutsua liikunnaksi millään mittakaavalla, sillä maasto oli aivan tasaista ja niinkuin sanoin aiemmin, ei minun tarvinnut tehdä yhtään mitään, paitsi jos halusimme mennä todella lujaa.
Tästä kuvasta ei näe todellakaan hyvin, mutta jokainen pieni musta piste on ötökkä. Tämä oli asia, jota vihasin niin paljon tuolla. Nyt oli siis aika, jolloin harmittomat hyttysen näköiset ötökät, jotka eivät kyllä tehneet mitään, olivat vallannet tuon saaren. Niitä oli oikeasti niiin paljon, että varjossa seisominen oli ahdistavaa, kun ilma oli ihan mustana niitä.
Pyöräilyn jälkeen kävimme syömässä lounasta. Söin ensimmäistä kertaa Amerikassa hyvän hampurilaisen! Sämpylä oli ruista ja välissä oli vain pihvi, edam juustoa, paistettua sipulia ja hyvää kastiketta. NAM. Syömisen jälkeen kiertelimme kaupunkia shoppaillen tuliaisia. Mackinac saari tunnetaan fudgestaan (tietämättömille googlatkaa niin ymmärrätte, koska en osaa selittää:D), joten kiertelimme kymmeniä fudgepaikkoja ja näimme myös mite sitä valmistettiin. Pyysimme maistiaisia varmaan jokaisesta paikasta, sillä fudge itsessään oli niin älyttömän kallista, ettei miltei kukaan raaskinut ostaa sitä.
Muut kävelivät vielä Grand Hotelille ottamaan kuvia siitä, mutta minä olin niin laiska, että jäin istumaan penkille. Wyatt jäi seurakseni ja meinasin menettää hermoni, kun hän ei lopettanut kyselemistä asioista, joista en halunnut puhua, kuten esimerkiksi ex-poikaystävistäni, tulevaisuudensuunnitelmistani sekä musiikkimaustani. Huhhuh en tykkää tunkeilevista ihmisistä
Lähdimme takaisin St. Ignaceen kello 18 lautalla. Illalla kävimme syömässä jälleen ravintolassa, jossa otin pihvin spagetilla ja alfredokastikkeella. Oli muuten ihan ihme yhdistelmä. Illalla olin taas kipeä edellisen päivän avokadosta johtuen. Sunnuntain tapahtumat tulevat seuraavassa postauksessa-->
