Chicago

Elikkä. Chicago oli ja meni ja täytyy kyllä sanoa, että olin niin pettynyt. En siis kaupunkiin, vaan siihen miten matkamme sinne oli järjestetty. Tuota kahden päivän "näe kaikki Chicagosta" tyyppisesti mainostetulla matkalla näimme tasan yhden nähtävyyden, mitään ei ollut organisoitu ja ohjaajat vain rehellisesti sanottuna huusivat meille jatkuvalla tahdilla. Tätä voisi melkein verrata parin vuoden takaiseen kielikurssiin, jossa olin (mikä on siis pahin vertaus ikinä:D). Pahoittelen, että sain tämän postauksen pihalle vasta nyt, mutta viimeiset 3-4 päivää ovat olleet henkisesti ja fyysisesti erittäin raskaita, joten on suoranainen ihme, että nyt sain avattua koneen ja naputeltua tänne tekstiä. Jokatapauksessa asiaan: Alunperin minun oli tarkoitus tehdä reissusta kaksi postausta, yksi kummallekin päivälle, mutta tämä suunnitelma kariutui täysin, sillä koko sunnuntaipäivän vietin mäkkärissä istuen ja juoden kahvia, mistä ei aivan kokonaiseen postaukseen riitä asiaa:D Koko reissu on siis tässä postauksessa ja voitte jo nyt varautua järjettömään valituksen multihuipentumaan.

Tältä näytti about ohjelma, joka jo tässä vaiheessa oli surkea, 

mutta jossa olisi ollut edes jotain järkeä:

La:

5:00am Lähtö DeWittistä

8:50am  Chicago Willis Tower

11:00am  Lounas Rainforest Cafe:ssa

lounaan jälkeen - 4:30pm Magnificent Mile

4:30pm bussi kohti Schaumburgia

6:30pm illallinen keskiaika mestassa

illallisen jälkeen hotellille, jossa vapaa-aikaa kahteentoista asti sekä uima-allas ja poreammeet vapaassa käytössä

Su:

8-10am aamupala

10:45 Lähtö hotellilta

11am-2:45pm Woodfield Mall

2:45pm Bussi kohti DeWittiä

8pm DeWitt

Tätä aikataulua ei siis kerrottu meille etukäteen, mutta se valkeni meille sitä mukaa, kun asiat menivät pieleen. Ensimmäinen asia, joka pilasi suunnitelmat oli bussimatka. Niinkuin suunnitelmasta näkyy meidän piti olla 8:50am Chicagossa. Jostain pirskatin syystä meidän kuitenkin piti pysähtyä kesken matkan ja odottaa 2h siis KAKSI TUNTIA, toista samalle matkalle tullutta bussia, joka oli huonojen teiden keskellä ja näin siis saavuimme Chicagoon kaksi tuntia myöhässä. Tilannetta tässä vaiheessa hämmensi ennestään se, että Chicagossa on tunnin aikaero meihin, joten näin ollen saavuimme Chicagoon jo about 9:45, mikä ei kuitenkaan jostain syystä riittänyt alkuperäiseen Willis Towerin suunnitelmaan, joten näin ollen menimme katsomaan tätä patsasta, jonka nimi on siis Bean. Ei siis yhtään raivostuttanut yhtään kun järjetön pilvenpiirtäjä lasikoppeineen ja huimine näkymineen vaihtui tähän metalliseen papuun....

1. Niinkuin kaikissa suurkaupungeissa, myös Chicagossa skyline on upea, mutta sitäkään emme tämän paremmin nähneet.

Pilvenpiirtäjien näkeminen ja kaupunkiin pääseminen oli kyllä niin tarpeessa tässä vaiheessa, kun viimeiset neljä kuukautta olen viettänyt maissipellolla:D

 Bean.

 1. En olisi missään tapauksessa laittanut tätä kuvaa muuten, mutta sattumalta taustalla näkyy ensimmäinen suomalainen, jolle olen puhunut neljään kuukauteen livenä!! Ja vielä oudompaa oli se, että hän on Jyväskylästä:D

2. Kuinka iloiseksi yksi hametta käyttävä mies voi ihmisen saada!:D

 Pavun vierestä löytyi luistelurata, joka oli monille vaihtareille aivan uusi kokemus. 

Näissä innostuneissa tilanteissa vain huokailin syvään ja siirryin muualle:D

 Yuma (Japani), Caio (Brazilia), Miquel (Espanja), Lukas (Saksa), Daniel (Espanja)

Pavun jälkeen menimme siis lounaalle Rainforest Cafe:en, 

jota kehuttiin kaikkialla upeaksi ja "pakko kokea" -jutuksi. 

Minun arvioni paikasta: Ensinnäkin paikassa haisi niin järkyttävän pahalle, että tällä tytöllä meni ainakin ruokahalu siinä vaiheessa. Akvaarioita löytyi muutama ja katto oli 2. kuvan tapainen. Tämän lisäksi seinillä istui järkyttävän pelottavia robotti gorilloita, joilla oli motoriset liikkeet eli pientä mauttomuutta havaittavissa. Ruokana oli pizzaa, pastaa, kanaa ja ranskalaisia, hampurilaisia ja keksejä eli näin rehellisesti sanottuna täyttä roskaruokaa. Huhhuh. Itse en menisi tänne uudestaan.

 Lounaan jälkeen oli siis  4-5h shoppailua Magnificent Mile -nimisellä kadulla, joka oli siis järkyttävän pitkä katu täynnä kauppoja. Muutenhan tässä ei olisi ollut mitään vikaa, mutta olimme matkustaneet viidestä asti aamulla ja kaikki olivat pienen hengähdystauon tarpeessa. Tämän vuoksi kaikki, joihin törmäsimme Teodoran kanssa, olivat parin tunnin jälkeen aivan uuvuksissa istumassa jossain kahvilassa. Miksi siis meillä ei ollut muka aikaa mennä Willis Toweriin? Kaikki kysyivät tätä samaa kysymystä, mutta vastausta emme saaneet(:: Itse ostin täältä vain legginsit, neuleen ja hajuvesiä, sillä väsymys oli niin jäätävä, että kolme tuntia vietimme istuen Starbucksissa..

Shoppailun jälkeen meille sanottiin, että TASAN 4:30pm, meidän pitää olla takaisin Rainforest Cafe:n edessä, sillä bussi vie meidät illalliselle. Noh kaikki olivat paikalla 4:30, mutta bussimme saapuivat vasta puolentoista tunnin päästä. Aivan käsittämätöntä. Yhtäkkiä meille selvisi, että juuri tuona lauantaina järjestetään yksi Chicagon isoista paraateista, joten kaupunki on täynnä tiesulkuja. Tässä vaiheessa olin niin käsittämättömän väsynyt ja vihainen, että mikään ei olisi voinut enää pelastaa tätä matkaa, mutta vielä lisää oli edessä.

Illallista vietimme siis tunnin ajomatkan päässä Chicagosta Medieval Times nimisessä keskiaika ravintolassa. Ensin jouduimme siis matkustamaan tunnin, jonka jälkeen jouduimme odottamaan vielä tunnin itse paikassa, että illallinen voisi alkaa, sillä niinkuin 1. kuvasta jo vähän näkyy, paikassa ei ollut normaaleja pöytiä, vaan ns ruokailukatsomo ja keskellä järkyttävän kokoinen areena. 2. Kuva paljastaa, että paikassa ei käytetty haarukoita tai veitsiä vaan kaikki syötiin käsillä tai suoraan kulhosta suuhun kaatamalla. Jes. 

Katsomo oli siis jaettu kuuteen eri väriin, jotka sitten taistelivat kentällä keskenään.

Ruokalista, joka näkyy kuvassa 2, oli hyvä, 

vaikka itse sainkin syötyä vain tomaattikeiton ja leipäpalasen sattuneista syistä, 

jotka tekivät tästä viikonlopusta varmaan yhden elämäni järkyttävimmistä...

Esitykseen oli panostettu täysillä ja lavalla nähtiin ihmisiä ja hevosia

Illallisen jälkeen pääsimme hotelliin, jossa siis meille oli luvattu uima-altailua, poreammeita ja ihmisiin tutustumista. Noh kaikki tämä oli valhetta. Jostain syystä hotelli oli sählännyt huoneiden kanssa, minkä vuoksi pojat ja tytöt olivat samassa kerroksessa. Tämän järjettömän syyn takia emme saaneet poistua koko iltana huoneistamme!!(: Ihanaa. Vielä paremman illasta teki se, että hotellissa ei ollut ilmaista WiFiä eli niinkuin perfecto! Eikä tässä vielä kaikki. Meille annettiin huoneet meno matkalla bussissa ja paperissa, jonka saimme luki näin: "There are four students assigned to each room. So if you have problem sharing a bed with somenone else YOU need to make a pellet for yourself on the floor." Eli jos nyt jouduit sattumalta randomeiden kanssa samaan huoneeseen etkä halua nukkua vieraiden ihmisten kanssa samassa sängyssä - nuku lattialla. Niinkun oikeasti anteeksi ruma sana mutta MITÄ VITTUA. Olen sanaton. Todennäköisesti unohdan hotellistakin jotain muuta olennaista, mutta ihan hyvä vain, sillä verenpaineeni on jo noussut todennäköisesti aivan liian suuriin lukemiin näitä asioita muistellessa:D

 Sunnuntai aamuna aamupala oli kello kahdeksasta kymmeneen, mutta tämä tyttö nukkui tuon ajan tyytyväisenä sängyssä. Kello 10:45 lähdimme Woodfield ostoskeskukseen, joka on Illinois:n isoin tai jotain vastaavaa. Minä en tässä vaiheessa ollut yhtään innostunut shoppailusta, joten tuon 4h mitä paikassa olimme, istuin McDonaldsissa ja join kahvia(1.). 2. Teodora toi aina puolen tunnin välein omia ostoksiaan vahdittavakseni, mikä ei haitannut yhtään, sillä en halunnut seurata häntä kaupoissa ja olla se ärsyttävä shoppailuseura ja hänen oli helpompi kierrellä kauppoja, kun mukana ei ollut tätä jäätävää määrää kauppakasseja.:D 3. Saimme paikalle päästyämme tuollaisen vihkosen, joka oli aivan täynnä tarjouksia ja isoja alennuksia kaikista kaupoista. Ajattelin antaa sen host-perheelleni, sillä se on voimassa 2015 vuoden loppuun (jotain hyvää sentään)

 Neljän tunnin jälkeen alkoi vihdoin kotimatka ja kotona olin noin yhdeksän aikoihin illalla. Näistä selfieistä, jotka otin McDonaldsissa, voitte varmaan huomata kuinka iloinen olen. Äiti aina valittaa etten laita tänne hymykuvia, joten yritin kaikkeni, että saisin tänne yhden sellaisen, mutta niinkuin kuvista voi huomata ei oikein hymyilyttänyt. En voisi olla pettyneempi. Paska reissu.