3.6.15

Food

Ruoka on äärettömän tärkeä asia, joten siitä on hyvä puhua (ja piitkästi)..:D Tänään siis teki mieli tulla puhumaan amerikkalaisesta ruuasta, josta sanoinkin tekeväni erillisen postauksen aiemmassa Weird America listassa. Amerikkalainen ruoka on siis pahaa. Tämä on aivan älytön yleistys, mutta omasta mielestäni 99% ruuista mitä olen täällä syönyt, ovat olleet pahempia, kuin samankaltaiset ruuat Suomessa. Älkää nyt kukaan vetäkö herneitä nenään siis asiasta, mutta tämä on vain oma mielipiteeni. Laitan tähän postaukseen siis asioita, jotka mielestäni tekevät amerikan ruokakulttuurista omaan makuuni huonomman ja listaan myös normaaleja jenkkiruokia. JA huom suurin osa kokemuksista on tullut tässä talossa asuessani, eli voi olla, että joissain perheissä ruuat ovat aivan eri sorttia.

Mikä sitten tekee ruuasta pahemman?

Ihmiset eivät osaa käyttää mausteita. Suola ja pippuri kyllä löytyvät aina pöydästä ja maustekastikkeista barbeque ja ketsuppi ovat kovassa käytössä, mutta talostamme ei esimerkiksi löytynyt ennen tänne tuloani minulle normaaleja mausteita, jotka löytyvät melkein jokaisesta suomalaisesta kodista. Näihin lukeutuivat mm. curry, paprika ja erilaiset pippurit. Edes basilikaa tai oreganoa ei löytynyt kaapista. Kaapista löytyy siis ainoastaan aiemmin mainitut suola, pippuri, barbeque kastike, ketsuppi ja valkosipulijauhe... Huomasin myös, kun ostin curry ja paprika purkit, että mausteet eivät ole täällä samanlaisia kuin Suomessa, esim. curryssa oli niin paljon pippuria, että kun lisäsin tupla-annokseen makaroonilaatikkoa alle n. 1tl currya, koko makaroonilaatikko maistui pippurille. Suolan käyttö on myös aivan naurettavaa, sillä välillä tuntuu, että jokaikinen ruoka on oikein uitettu suolassa. Itse en yleensä koskaan käytä suolaa, joten tässä on ollut paljon totuttelemista.

Toinen asia mikä häiritsee, on ruokien rasvaisuus. Kaikki ruuat ovat aivan älyttömän rasvaisia eikä täällä huomioida mitään hyviä tai pahoja rasvoja - rasva kuin rasva. Leivonnassa meillä käytetään ainoastaa aitoa voita ja leivän päälle laitettavasta margariinistakin löytyy eläinrasvoja enemmän kuin laki sallii. Meillä huvittavaa on se, että host äitini on aivan älyttömän tarkka jauhelihan paistamisessa siinä, että jauhelihasta poistetaan ylimääräinen rasva, kun se on kypsää. Eli jauheliha pitää kaataa siivilään ja valuttaa rasvat pois ennen ruuanlaiton jatkamista. En ymmärrä tätä ollenkaan, koska sitten missään muualla se rasva ei haittaa, mutta jos unohtaa siivilöidä jauhelihan niin hänen mielestään ruoka on pilalla.

Lisää valitusta minulta löytyy siitä, kuinka vähän tuoreita raaka-aineita täällä käytetään. Säilykeruuat ovat älyttömän yleisiä ja meillä on kaapit täynnä niitä ja niinkuin jo elokuussa tekemässäni postauksessa ilmeni, niin tuoreet raaka-aineet eli vihannekset etc ovat niin kalliita verrattuna valmisjuttuihin, että niitä ei osteta. Ainoat kasvikset mitä olen aterialla täällä saanut ovat: vihreät pavut, maissi sekä joskus erittäin harvoin parsakaali sekä porkkanat. Näissäkin parasta on se, että ne on vain keitetty eli maku asteikolla 0-10 on miinus neljä ja koostumus muistuttaa aina vetistä pehmeää vauvanruokaa.

Tuoreista raaka-aineista päästään jenkkien salaatteihin. Tämä häiritsee minua ehkä eniten ikinä, koska yksinkertaisesti JENKIT EIVÄT OSAA TEHDÄ SALAATTEJA. Muistan kun menimme Andrew:n synttäreillä ravintolaan ja pyysin alkupalaksi salaatin ja kastike vaihtoehdoista valitsin ranskalaisen salaatinkastikkeen, koska oletin sen muistuttavan jollain tapaa Suomessa olevaa ranskalaista salaatinkastiketta. Lopulta sain eteeni seuraavan lautasen: Salaattia, purjoa, porkkanaa, ja kaalia, joiden päällä oli about 1dl amerikkalaista juustoa (eli feikkijuustoa) ja ranskalainen salaatinkastikkeeni oli punaista pahanhajuista litkua, joka oli erillisessä purkissa lautasen vieressä... Perheeni ostaa aina välillä salaattia kaupasta ja sitten illallisella joku aina keksii, että "hei voisin ottaa Ceasar Salaatin." Aluksi olin aivan innostunut asiasta, koska muistelin ihanaa aitoa ceasaria, mutta tämä mielikuva särkyi nopeasti, kun perheeni "ceasar salaatti" valmistettiin seuraavasti: 1. Kulhoon salaattia n. kourallinen 2. päälle leipäkrutonkeja n. kourallinen 3. lopuksi päälle ranch salaatinkastiketta n. 2dl... Voíla! Tässä on ceasar salaatti..

Roskaruoka kuuluu myös olennaisesti jenkkien elämään ja tämä on myös yksi asia joka ei vain mene jakeluuni. Käsittelin tätä asiaa jo fat america tekstissä, joten en mene aiheeseen sen tarkemmin.

Sitten päästään perinteisiin jenkkiruokiin ja muihin vain Amerikasta löytyviin sapuskoihin. Pyysin tässä apua perheeltäni, koska en mikään asiantuntija aiheessa ole. Luvassa on siis lista kuvilla ja selityksillä


Mac n Cheese
Nimensä mukaisesti makaroonia ja sellaista epämääräistä juustoa, joka ei ole juustoa:o Hostäitini tekee parasta macncheeseä, jota olen maistanut. Hän myös lupasi lähettää minulle tuota tiettyä juustoa, jota tähän käytetään, että voin tehdä tätä kotonakin:D

Grilled Cheese
Itse en ole ihastunut näihin, mutta käytännössä siis kaksi paahtoleipää sivellään voilla  ja sitten toisen päälle laitetaan pari palaa American juustoa (niinkuin oranssia aamupalajuustoa) ja sitten toinen paahtoleivistä siihen päälle ja paistetaan niin kauan että juusto on sulanut ja paahtoleivät nätin värisiä = epäterveellinen paahtoleipä vaikeasti. Meillä näitä syödään aina mauttoman tomaattikeiton kanssa

Hot Dogs
No nämä eivät tarvitse selitystä, mutta joo ilmeisesti jenkit pitävät tätä jonain perinneruokanaan, mikä on aika surullista. Toiset tykkäävät syödä suolakurkkujen kanssa, minä en tykkää syödä ollenkaan. Aiemmin pystyin välillä syömään hodarin, mutta enää ei mene alas millään.
Barbeque
Tätä en ymmärrä ollenkaan. Jenkit luulevat, että barbeque kokkaaminen on ainutlaatuinen asia, jota harrastetaan vain Amerikassa. Jokatapauksessa yleensä grillissä paistuu vain ja ainoastaan jo ylempänä mainittuja hodareita sekä tottahan toki mitäs muutakaan kuin hampurilaisia. Eletään siis aika kaukana grilliruoasta johon olen Suomessa tottunut... NIIN ja kun puhutaan grilliruoasta niin englanninkielinen nimikin kertoo, että barbeque kastike on kaiken A ja O eli sitä ilman ei ole grilliruokaa.

Sloppy Joes
Tämä on ruoka, minkä host äitini taas osaa tehdä todella hyvin eli olen ollut muiden tekeleisiin todella pettynyt. Ruokaan kuuluu siis jauhelihakastike tai no ei sitä voi kastikkeeksi sanoa niinkuin jauhelihakastike ilman nestemäisyyttä (pata?) ja sitten hampurilaissämpylöitä. Kaupassa myydään valmiita sloppyjoes mausteseoksia, jotka voi sitten laiskana ihmisenä sekoittaa jauhelihaan, mutta hostäitini tekee jauhelihaseoksen niin, että hän laittaa jauhelihaan aivan älyttömästi ketsuppia ja barbeque-kastiketta ja antaa sen keittyä kokoon. Sitten tätä seosta laitetaan hampurilaissämpylän väliin. (Itse syön tätä aina ilman noita sämpylöitä lusikalla kulhosta)

PB & J
= Peanutbutter and Jelly, tämä on näitä asioita, mitä en vain suostu edes maistamaan. Valkoista paahtoleipää joko paahdettuna tai paahtamattomana, toiselle paahtoleivälle yleensä viinirypälemarmelaadia/hyytelöä/hilloa/riippuu keltä kysyy ja toiselle leivälle maapähkinävoita. Sitten nämä kaksi leipää vastakkain ja Voíla! Varmaan kaikkien jenkkilasten lempivälipala. (Vielä kamala fakta: ainakin tässä talossa ihmiset yleensä leikkaavat leivän reunat pois, koska ne maistuvat "pahalle")

Snacks
Tarkoituksenani oli esitellä erikseen kaiken maailman Poptartsit, sipsit ja siihen luokkaan kuuluvat kauheudet, mutta sitten muistin seuraavan videon olemassaolon, mikä kokoaakin yhteen koko snacks osaston. Jenkeissä siis syödään aivan älyttömästi kaikkea naposteltavaa ja jokaikinen snack mitä olen maistanut on maistunut aivan joltain mitä ei olla tarkoitettu syötäväksi:D Videossa siis korealaisille annetaan maistettavaksi jenkkien lempinaposteltavia ja karkkeja tms. ja keskittykää erityisesti niihin naisiin, joitten arvioinnit ovat huonoja, sillä voisin kuvitella, että suomalaistenkin arviot olisivat sitä tasoa. Jos video ei toimi niin tässä linkki KLIK.

Karkit ja Suklaa
Nämäkin mainitsen vain nopeasti, koska videossa näkyikin mm. Twizzlerit ja Warheadsit. Karkit täällä ovat minun makuuni aivan kamalia lukuunottamatta tietty muutamia kansainvälisestikin levinneitä yksilöitä kuten vaikka Skittlet. Suklaassa pätee sama homma. Yleisesti ottaen suklaa on aivan kamalaa kuraa, enkä näin eurooppalaisena kutsuisi sitä edes suklaaksi, mutta löytyy myös näitä hyviä suklaita kuten KitKat.

Pigs In a Blanket
Näitä ei meidän kotona olla syöty kuin pari kertaa, mutta kyseessä on siis nakki käärrittynä taikinaan ja paistettuna. Näitä olen kyllä nähnyt Suomessakin, mutta jenkkien mukaan tämä on amerikkalainen ruoka


Pies and Cakes
Ihmiset jakautuvat täällä kakkuihmisiin ja piirakkaihmisiin. Minä en kuulu kumpaankaan, koska en pidä jenkkien tavasta tehdä kumpiakaan. Piirakoista jokaiselle on varmaan tuttu amerikkalainen omenapiirakka, jossa on siis taikinakerros päällä ja lähes kaikki piirakat (lukuunottamatta esim. Pumpkin Pie) ovat täällä taikinakannella peitettyjä eli en höpise niistä enempää. Kakut ovat sitten asia, joka häiritsee minua suuresti. Unohtakaa siis tässä vaiheessa kaikki mitä tiedätte hyvistä kakuista ja saanen esitellä teille kakun amerikkalaiseen tapaan: kaupasta ostettu valmis kakkujauhoseos, joka sekoitetaan ja paistetaan. Paistamisen jälkeen päälle levitetään kuorrute. Tadaa. Normaali kakku koostuu siis vain taikinasta ja kuorrutuksesta. Meille tutut täytekakut voi siis unohtaa samantien tänne tullessaan. Kakut ovat myös kuivia, koska eihän pelkällä taikinalla saada hirveästi makua taikka sitä kosteutta. Kakuissa myös käytetään välillä mitä ihmeellisempiä värejä ja henkilökohtaisesti minua ei ainakaan houkuta kakku joka loistaa sateenkaaren väreissä.



Juomakulttuuri
Tähän osastoon voisin siis mainita ainakin limsan, "mehun" sekä kahvin. Limsaa kulutetaan niin paljon, että sitä voisi verrata vaikka suomalaisten alkoholin käyttöön. Haha no ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan. Limsa toimii ruokajuomana ja janojuomana. Jos joku joutuu juomaan vettä, niin ei hätää! Kaupasta löytyy hyllykaupalla sellaisia makunesteitä joista voi sitten laittaa tipoittain makua veteen. Käytin ylempänä lainausmerkkejä mehun ympärillä. koska täällä harrastetaan siis mehujauheita, jotka sitten sekoitetaan veteen ja se on sitten kuulemma todella hyvää. Täältä löytyy myös lemonadejauhetta, mutta ylipäätään kaiken sorttista lemonadea kuvaa parhaiten kaverini mainitsema nimitys = radioaktiivinen mehu. Loppuun vielä tietenkin meille suomalaisille elintärkeä kahvi, joka on täällä aivan kamalaa. Odotan niin paljon sitä, että viikon päästä saan aitoa ihanaa oikeaa kahvia.

Friteeraus ja "Breading"
Friteeraus kuuluu ihan olennaisena osana ruokiin täällä ja vaikka en sen fani ole niin sitäkin enemmän vihaan sitä kun kalan ja lihan päälle pitää lähes aina tehdä joku mauton leivite, jolla sitten pilataan koko homma ja ainoa mitä maistat on se seos siinä pinnalla. (Yritin etsiä googlen kuvahausta tähän kuvaa, mutta sain breading hakusanalla eteeni jotain aivan muuta kuin ruokia) Joudutte siis selviämään ilman kuvaa.


Nyt kyllästyin kirjoittamiseen, mutta pitää vielä mainita amerikkalaiset juustot, jotka eivät ole edes juustoja, amerikkalaiset cookiet, jotka ovat itsetehtyinä älyttömän hyviä ja tietysti yliarvostetut Oreo-keksit. Jenkit myös muuten ostavat jääpalansa kaupasta.

2.6.15

Graduation

Huhhuh vihdoin se on ohi! Meidän valmistumisessa meni pieleen niin monta asiaa, että oon vaan onnellinen, että se on ohi:D Sää ei ollut meidän puolella, kuoro kuulosti kamalalta, ihmiset vaihto nimilappujaan, jotta he käytännössä valmistuivat väärällä nimellä ja jo näin niinkun alkuun koko valmistuminen alkoi 45 minuuttia myöhässä, koska ilmeisesti järjestelyvastaavat eivät aivan ymmärtäneet sitä, että juhlatällingissä olevia senioreita ei kannata laittaa kaatosateeseen kävelemään ja sitten puolessa välissä matkaa käskeäkin heidät palaamaan takaisin sisätiloihin, kun koko juhlalook on jo pilattu. Selitetään kuitenkin taas koko homma kuvien avulla:

 Mulla oli asuna Black Fridayna ostettu Expressin mekko, joka on niin kiva päällä ja näyttää hyvältä vaikka itse sanonkin! Hiukset laitoin kikkuralle ja meikki oli tollanen perus arkimeikki. Kengät oli aikoinaan kolmella dollarilla ostetut leopardi kengät ja kaiken päällä oli sitten tietenkin se virallinen valmistumisasu eli kaapu ja hattu. Meillä oli valmistumisaamuna yhdeksältä harjoitus, jossa sitten mentiin koko homma nopeasti läpi. Takaisin kotiin pääsin sieltä yhdeltätoista, mutta en enää millään saanut nukuttua eli tuli vaihteeksi herättyä kamalan aikaisin. (Pari päivää aiemmin oli siis se Cedar Point reissu)
Meidän piti tulla koululle viimeistään puoli seitsemältä illalla oikeaan valmistumiseen ja valmistumisen oli tarkoitus alkaa seitsemältä. Keräännyimme kaikki saliin ja otimme kuvia ennen jonoon asettumista.



Sain muuten host äitini ottamaan kuvia minun kamerallani eli kuvia on myös katsomonäkökulmasta, mikä on oikeinkin hyvä asia, sillä näin itsekin näen miltä sitten näytin!:D
 Koulumme orkesteri soitti valmistumisessa ja kuoro lauloi Hallelujah -kappaleen.

Sitten alkoi tämä surkeiden sattumusten sarja. Meidän piti siis tulla tuosta ovesta pihalle ja kävellä parkin paikan läpi kentälle. Kun astuimme pihalle parijonossa vettä satoi semi kovaa, mutta aikuiset päättivät, että jatketaan silti kävelyä, sillä kello oli jo hieman yli seitsemän ja he arvelivat sateen laantuvan nopeasti. Pääsimme puoliväliin parkkipaikkaa, kun vesisade yltyi aivan järkyttäväksi kaatosateeksi ja sitten kun olimme jo tosiaan läpimärkiä meidät käskettiin palata takaisin sisälle. Kaikki olivat niiin vihaisia itseni mukaan lukien. Olin levittänyt itseruskettavaa jalkoihini kolmea tuntia aikaisemmin, mikä siis tarkoitti sitä, että sateen vuoksi jalkani olivat niin järkyttävän laikukkaat, että ne olivat ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan:D Kiharani olivat myös poissa ja koska noitten valmistumishattujen se neliöosa on pahvia niin kaikkien hatut olivat aivan mutkalla.

Tässä vaiheessa myös ihmisiä alettiin ohjata ulkokatsomosta sisälle, sillä opettajat päättivät tässä vaiheessa siirtää valmistumisen liikuntasaliin.... Tämähän ei tietenkään onnistunut koska: Jos valmistuminen on ulkona niin paikkoja on rajattomasti ja jokaikinen kyllä varmasti mahtuu katsomoon, mutta jos valmistuminen on sisällä (ja tämä siis ollaan päätetty etukäteen), jokainen senior saa kymmenen lippua, jotka he sitten saavat jakaa sukulaisilleen ja jokaiselta saa siis tulla vain kymmenen vierasta. NOH, ymmärrätte siis varmaan jo, että kaikki nuo ihmiset jotka olivat jo ulkokatsomossa eivät mitenkään mahtuneet sisäkatsomoon, JOTEN kun puolet ihmisistä oli jo sisällä, heidät ohjattiin takaisin ulos:D siis niin kamalaa säätöä, että olin vain onnellinen, että omat vanhempani eivät olleet paikalla, koska voin kuvitella sitä raivon määrää..

 Loppujen lopuksi siis päädyimme kävelemään kentälle alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tilaisuus kuitenkin alkoi kaikesta säädöstä johtuen 45 minuuttia myöhässä ja ihmisiä ärsytti hiemaisen...

 Olen muuten näissä kuvissa ainoa blondi, eli minut on semi helppo löytää kaikkialta. Kävelin siis Tean kanssa.

 Orkesteri soitti myös taustalla, kun kävelimme paikoillemme.
 The class of 2015. Lindsay on aivan eturivissä etukulmassa, minä kolmannessa rivissä ja Tommy jossain tuolla viimeisessä rivissä piilossa
 Otin itsekin muutamia kuvia puhelimellani
 Ohjelmaan kuului muutamien fiksujen oppilaiden puheita


 Orkesteri siis kuulosti ihan ok hyvältä, mutta voi härtsyykkeli kuoro oli huono. Eturivissä lauloi poika, jolla oli todella vahva ääni ja mikki oli laitettu aivan hänen eteensä. Kuulimme vain siis hänen äänensä ja taustalla pientä ulinaa.

 Sitten oli vuorossa itse todistusten jako. Meidän piti kävellessämme antaa nimilappumme tuolle miehelle. Nimilapuissa luki siis miten nimemme pitää lukea ja ääntää, mutta saimme nauraa (ja hävetä silmät päästämme) tavalle jolla hän äänsi varsinkin vaihtarien nimet. Huomatkaa muuten kuinka hiukseni ovat tässä vaiheessa jo aivan suorat. Hukkaan meni muutaman tunnin kiharrus.


 Kun kaikki olivat saaneet todistuksen oli vuorossa tottakai tämä kliseinen hattujen heitto. Minä jätin homman väliin sillä olin kiinnitänyt hatun päähäni miljoonalla pinnillä, eli sen irrottaminen olisi ollut aivan liian vaikeaa:D
 Päätöspuheiden jälkeen kävelimme pois


 Jälleen luvassa oli kuvien ottoa. Minulla ei ole yhtäkään kunnon ryhmäkuvaa, mitä ihmiset ottivat aivan älyttömästi, koska host äitini jaksoi etsiä minut vasta puoli tuntia kaiken jälkeen ja silloinhan kaikki olivat jo muualla. Toivottavasti kuitenkin saan jostain muitten ottamia kuvia!


 Nämä kuvat ovat etukäteen otettuja, mutta ne kävivät tänne loppuun paremmin
Melkein kaikki vaihtarit! Takarivi: Pilar Espanja, Bowen Kiina, Tea Montenegro, Lucas Itävalta, Philip Norja, Daniel Q Espanja, Fernando Mexico, Daniel Kanariansaaret, Minä; keskirivi: Amy Saksa, Karla Saksa, Yasi Saksa, Lea Saksa, Jina Etelä-Korea, Stefano Italia, Tan Vietnam, Julie Belgia; Eturivi: Eric Kiina, Yuma Japani, Earth Thaimaa sekä Mook Thaimaa
 Yläkuvassa vasemmalla on rehtorimme Mr. Baese, joka järkytti kaikki puheessaan, kun hän kertoi jäävänsä nyt eläkkeelle. 
Congratulations to the Class of 2015! 

1.6.15

Cedar Point

Ohiossa sijaitsee huvipuisto nimeltään Cedar Point, johon meidän oli tarkoitus tehdä tämän vuoden Senior Trip 11.5. Tämä plääni kuitenkin kaatui, kun koulu ei saanut tarpeeksi ilmottautujia. Joku kuitenkin päätti vielä järjestää meillä mahdollisuuden mennä Cedar Pointtiin ennen valmistumista, joten sinnehän sitten lähdettii keskiviikkona  29. päivä. Herätys oli aamulla viideltä, koululla piti olla 5:30 ja lähtö Ohioon oli 6 a.m., eli voitte kuvitella kuinka väsyneitä porukka oli koko päivän!


Matka meni onneksi tosi nopeasti, koska noh kaikki nukkuivat. Bussissa oli kaiken lisäksi wifi, pistorasiat sekä yllättävän hyvät leffat, jotka pyörivät niiltä monitoreilta eli ei valittamista. Matka kesti tosiaan neljä tuntia ja perillä oltiin huvipuiston auetessa kello kymmeneltä.

Pyörin tottakai Tean kanssa, mutta kuvia ei tullut otettua, koska päätimme olla fiksuja ja jätimme kaikki tavaramme säilytyslokeroihin! Kävimme kaiken kaikkiaan ehkä 10 laitteessa, mikä on siis ihan hyvä saavutus, vaikka kuulostaakin vähän säälittävältä. Jonot olivat aivan äärimmäisen lyhyet ja keskimäärin jonotimme laitteisiin vain n. 15 minuuttia. Yleensä hyvinä kesäpäivinä jonottaessa menee kuulemma reilusti yli puoli tuntia ja parhaimmissa laitteissa päälle tunti. 


Cedar Point siis sijaitsee niemen kärjessä, joten alue on rajattu järvellä. Laitteista tykkäsin ihan ok tasolla, mutta yksi laite oli ehdottomasti ylitse muiden ja ylitse myös kaikkien muiden laitteiden missä olen ikinä käynyt. Tuo laite oli nimeltään Millennium Force ja voi härtsyykkeli se oli hyvä! Paras laite oikeasti varmaan ikinä:D En myöskään kuvittele tätä sen parhautta, sillä se on ilmeisesti äänestetty yhdeksi maailman parhaimmista vuoristoradoista! Googlasin juuri tietoja tuosta radasta ja sen korkeus on melkein 100m ja vauhti on n. 150km/h. Ainoa ongelmani oli se, että tekoripseni eivät ihan pitäneet mistään näistä laitteista, joten jouduin pitämään silmiäni kiinni suurimman osan ajasta (syvä huokaus ulkonäköongelmilleni) Jokatapauksessa tämä laite oli ehdoton lemppari. Toisena tykäsin Gate Keeperistä, joka nimensä mukaisesti menee ihan huvipuiston porttien yläpuolella. Muutamissa laitteissa olisin halunnut käydä, mutta sään vuoksi en niihin päässyt. Näihin lukeutui ainakin tuossa kartassakin näkyvä älyttömän korkea Top Thrill Dragster, joka oli suljettuna suurimman osan päivästä tuulen takia.


Noh sitten niinkuin jo aiemmin sanoin niin sää ei oikein ollut puolellamme.. Neljän aikoihin huomasimme aivan kamalan tummat pilvet, jotka lähenivät uhkaavasti huvipuistoa. Vartin yli neljä sitten juostiinkin kaatosateessa ravintolaan suojaan ja siihen loppuikin sitten minun laitteissa käynti. Sade oli oikeasti aivan kamala ja tuuli sitä luokkaa, että ihmiset eivät meinanneet pysyä pystyssä ja naureskelimmekin hieman, kun katselimme ikkunasta ihmisten menoa ulkona.:D

Sade jatkui n. viiteen asti, jonka jälkeen se loppui ja aurinko tuli esiin. Olimme jo valmiina lähtemään aiemmin kotiin, mutta sateen loppuessa mukana olleet opettajat peruivat lähtö suunnitelmat ja käskivät ihmisiä jatkamaan laitteissa käyntiä. Muut siis juoksivat samantien laitteisiin, mutta koska olin älyttömän fiksu ja ajatteleva (=laiska), jäin istumaan Starbucksiin ja haha vartin päästä myrsky tuli takaisin! 


Istuin Starbucksissa yli kaksi tuntia ja nautiskelin whitechocolate mochaani ja  n. parinkymmenen minuutin välein sain naureskella ihmisille, jotka juoksivat sadetta pakoon. En kyllä ymmärrä mikseivät ihmiset tajunneet, että sade tulisi aina jatkumaan, vaikka aurinko välillä tulikin esille, sillä säätiedotus kertoi jo viikon etukäteen, että tuona iltana tulisi satamaan aina yhdeksään asti. Lopulta kuitenkin puoli kahdeksalta poistuin Starbuckista ja huomasin kaikkien ryhmäläistemme olevan jo kävelemässä bussiin. Huvipuisto sulki porttinsa kahdeksalta, mutta me lähdimme matkaan jo varttia vaille. Matka takaisin Michiganiin meni jälleen ihan hyvin, mutta tällä kertaa yksi leffoista oli sotaelokuva ja kukaan ei ollut kovin iloinen, kun äänet olivat niin kovalla, että nukkuminen oli mahdotonta ja kaikki olivat tosiaan heränneet aamulla jo ennen viittä.