19.4.15

Prom 2k15

Vihdoin se on ohi ja hyvä niin! Rahaa meni enemmän kuin laki sallii, kaikki piti olla laitettu viimeisen päälle ja piti rampata kaiken maailman hömpötyksistä toisiin. Hyi, onneksi näitä ei ole kamalan usein. Prom oli siis eilen. Heräsin aamulla jo puoli kymmenen aikoihin ja aloitin jo samantien laittautumaan. Linn tuli moneen kertaan kysymään, miksi aloitin niin ajoissa, mutta hyvä että aloitin, sillä myöhemmin aikani menikin Linnin meikkaamiseen. Puoli yhdeltä lähdimme kampaajalle ja tässä vaiheessa olin jo meikin osalta valmis. Kampaajalla meni pari tuntia, kun molempien hiuksiin taiteiltiin ihanat up do:t. Hintaa kampaukselle tuli 25 dollaria plus tippi, mutta rehellisesti sanottuna olisin voinut maksaa hyvällä omalla tunnolla kampauksestani vaikka sen viisikymppiä, jos tarve olisi vaatinut, niin tyytyväinen olin hiuksiini! Kotiin päästyämme Tommy oli heräilemässä ja makoili sohvalla vielä 14:56, kun valokuvauksen piti alkaa kolmelta.:D Olisi niin helppoa olla poika. Minä tein Lindsaylle silmämeikin ja kun sen sain valmiiksi pitikin vaihtaa mekko päälle, soittaa pikainen puhelu Suomeen ja lähteä valokuvien ottoon. Me siis otimme kuvat ihan kotona pihalla ja muut käyttivät puhelimia ja sitten paremman laatuiset kuvat otettiin vielä tuplana kamerallani. Minulla ei siis ole juurikaan kuvia itse Promista, sillä en halunnut raahata kameraa mukana, mutta kuvia on ihan tarpeeksi kotoa, joten se ei haittaa. Ainoa mikä vähän harmittaa, on se, etten saanut Tean kanssa yhtään kunnon kuvaa.

Kaikki tietävät edelleen, etten osaa olla kuvissa ja näytän aina vihaiselta ja äkäiseltä ja jännitän naamaani jostain syystä mitä en tiedä.:D Tässä postauksessa on muutamia harvinaisuuksiakin kun aloin hurjaksi ja yritin parhaani mukaan hymyillä pepsodenttia. Vaikka ne hymyt ei nyt ihan pepsodentilta näytäkään, niin ainakin yritin!

 Laitoin muuten omiin korviini host äitini kaapista löytyneet korvikset ja Linn sai lainata niitä minun ostamiani Steve Maddeneita.
 Grandma-Dot & Aunt-Sue

 Tommyn tyttöystävä Addison oli aivan älyttömän kaunis. Hänellä oli käynyt kotona meikkitaiteilija sekä kampaaja ja mekko sopi hänelle kuin valettu. 







 Hahahaha suurin osa kuvista oli yllä olevan tapaisia, koska pihalla tuuli aivan älyttömästi! Sää ei muuten olisi voinut olla parempi niinkuin näistä kuvista varmaan valkenee, tuuli ei vain koko ajan ollut puolellamme.

 Tommy lähti Addien kanssa toisiin valokuvauksiin ja Linn lähti oman porukkansa kanssa muualle, joten minä jäin sitten yksin hengailemaan kotiin. Aikaa jäi sopivasti ottaa vielä muutamia kuvia itse ja 17:45 host äitini ja host isäni lähtivät viemään  minua promiin. Tämä oli kieltämättä aivan älyttömän masentavaa, mutta minkäs teet. 






Promiin päästyäni olin aivan hukassa, koska kaikki istuivat siinä seurassa, missä olivat tulleet, joten meni hetki ennen kuin löysin paikan itselleni. Onneksi Tean pöydässä oli yksi paikka vapaana, johon minä sitten pääsin. Jos iltaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, sana olisi: lame. Ruoka oli ihan ok hyvää. Tarjolla oli kanaa (jota en saanut), Pihviä kastikkeella, perunoita, makaroonia alfredo kastikkeessa sekä papuja ja porkkanoita (joita ei oltu kypsennetty tarpeeksi). Ruokailu oli buffettina, mutta alkusalaatit tarjoiltiin pöytiin. Salaatti oli perus amerikkalaista, eli se ei maistunut yhtään millekään ja ihan ihme aineksia oli sekoitettu keskenään. Ruokailun jälkeen alkoi soida tanssimusiikki ja jälkiruoka meni puolelta porukalta ihan ohi, sillä sekin tarjoiltiin buffee pöytänä toisessa huoneessa ja tästä ei ilmoitettu erikseen mitään. DJ oli suoraan sanottuna a-hole, koska hän soitti tahallaan huonoa musiikkia. Ilta oli siis ok, mutta olisi tietysti voinut olla parempikin.
Paikalla oli myös valokuvaus, johon ensin ajattelin meneväni yksin, mutta otin sittenkin kuvan yhden aivan randomin senior pojan kanssa, joka oli myös pariton. Saimme jo paikan päällä avaimenperät noista kyseisitä kuvista, paitsi että minä en saanut omaani, koska siinä vaiheessa kun menin sitä hakemaan, se oli kadonnut. Toivottavasti siis tuo poika, kenen kanssa kuvan otin, otti molemmat niistä, koska muuten ne katosivat jäljettömiin.:D

Illan ehdottomasti mielenkiintoisin asia, oli poika, jonka mainitsin jo prom suunnittelu postauksen italialais-mafia kohdassa. Hän on vaan niin älyttömän komea ja silmäpelimme pakotti minut yrittämään pitämään hauskaa.:D
Koristelu oli ihan ok ja pöydissä oli yllä olevan kuvan tapainen asettelu. Paikassa oli myös Photo Booth, jossa tuli käytyä pari kertaa, koska se oli ilmainen, tai no kuului lipun hintaan. Prom loppui 12 yöllä, jonka jälkeen Tea tuli meille yöksi. Tulimme kotiin Lindsayn poikaystävän kyydillä ja en kyllä yhtään tykkää olla hänen kyydissään. En pelkää yleensä ottaen autossa juuri koskaan, mutta hän on kyllä kamalin kuski, johon olen koskaan törmännyt ja jos minä saisin päättää niin ottaisin häneltä kortin pois ja laittaisin vihanhallintakurssille ennen kuin hän saisi korttinsa takaisin.

Kotona olimme puoli kahden aikoihin ja loppuilta kuluikin hiusten selvittämisessä. Päästäni löytyi 65 pinniä ja en vieläkään ole saanut hiuksiani selväksi.:D Yritimme alkaa katsomaan vielä ennen nukkumista Diana -elokuvaa, mutta juuri silloin Netflixini päätti lopettaa toimintansa, joten se jäi sitten siihen. Ainiin!, vielä kamalampi kriisi tuli, kun puhelimeni lopetti toimintansa yhtäkkiä promeissa. Kun katsoin ennen kotiin lähtöä puhelintani, se näytti about 30% akkua ja toimi normaalisti ja kun autoon päästyäni tsekkasin uudestaan, se oli poissa päältä ja täysin kuollut. En saanut sitä toimimaan loppuyönä, mikä sai jo valmiiksi loistavan fiiliksen entistä paremmaksi. Onneksi kuitenkin aamulla herätessäni se oli taas toiminnassa.:o

Muita kuvia tulee vielä todennäköisesti sitten, kun saan sen virallisen kuvan ja ryhmäkuvan, joka otettiin Promin alussa pihalla nurmikolla. En tiedä mitä järjestäjät ajattelivat, kun päättivät laittaa juhla-asuisia nuoria nurmikolle. Minun piikkikorkoni olivat kokonaan mudassa ja valkoisessa mekossani on mutatahra, kun joku astui sen päälle. Palataan kuitenkin promiin sitten taas niitten kuvien parissa.:D

2 kommenttia:

  1. Ihanat silmät!! ♡ (: ja sit täytyy kysyä millasta toi alfredo kastike on? ♡: Ansku ja pikkutypy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 alfredo kastike on käytännössä juustoista kermakastiketta, joka yleensä maistuu ihan hyvältä, mutta tuolla siinä tuntui olevan pelkkää kermaa eli oli aika mautonta tavaraa:D

      Poista