Helou jälleen. Jatkan samalla linjalla kuin viime postauksessa jossa käsittelin Amerikan outouksia listalla. Nyt siis loput 20 +/- asiaa ja sitten olen käsitellyt kaikki mieleeni tulevat outoudet. Jos vielä mieleen tulee jotain jakamisen arvoista niin joko A: teen vielä yhden listan mikäli asioita tulee tarpeeksi tai B: laitan niitä osana mahdollisia muita postauksia. Varsågod! (P.S. varaudu pitkään postaukseen)
1. Kukaan ei kävele ja arkiliikunta puuttuu täysin jenkkien elämästä. Suomessa arkiliikuntaa tulee aina! Siis vaikka sitä ei edes älyä niin aina tulee käveltyä ja muuten liikuttua. Esimerkkeinä nyt asioita joita kaipaan älyttömästi: lenkkeily/koiralenkit, kouluun kävely (eli no siis omassa tapauksessa bussipysäkille ja takaisin, mutta jokatapauksessa), portaat niin oudolta kuin se kuulostaakin, mutta tajusin tuossa, että täällä ei ole portaita niin paljon kuin Suomessa:D Tähän liikunta asiaan liittyy myös se, että koska tuota arkiliikuntaa ei tule ja kävelyä ei harrasteta, niin koen rennon liikunnan harrastamisen aivan äärettömän vaikeaksi. Jos haluat liikkua, sinun pitää osallistua koulun urheilulajiin, johon pitäisi panostaa 100 prosenttisesti, kilpailla, treenata joka päivä, yms. Tämä harmittaa, koska olen huomannut, että ohjattu jokapäiväinen liikuntaharrastus ei vain yksinkertaisesti sovi minulle. Kaipaan epämääräisen säännöllistä kävelemis-lenkkeilyä:D
2. Täällä oikeasti käytetään shekkejä maksamiseen ja se on aivan normaalia. Suomessa olin nähnyt shekkejä vain koulun antamissa stipendeissä:D Täällä on vähän vanhentunut järjestelmä.

3. Palautusoikeus on niin käsittämättömän outo asia täällä. Minkä vain tuotteen voi palauttaa kuittia vastaan niin kauan kuin se on käyttämätön yms. Siis puhun nyt oikeasti pitkistä ajoista. Voit esim palauttaa sen Walmartista ostamasi maton vaikka kolmen kuukauden päästä, jos päätätkin ettet halua sitä ja saat suoraan palautustiskillä rahat takaisin käteisenä. Palautukseen ei tarvitse olla syytä, vain kuitti.
4. Televisiossa mainostetaan reseptilääkkeitä. Tämä oli älyttömän suuri järkytys, koska mielestäni sen pitäisi mennä niin, että lääkärissä kerrotaan sinulle mikä lääke sopisi parhaiten juuri sinulle eikä niin päin, että tyyliin katsot tv mainoksista itsellesi mieleisen lääkkeen ja käsket lääkäriäsi kirjoittamaan reseptin.
6. Jokapaikassa pitää antaa tippiä, mikä on käytännössä erittäin ärsyttävää. Siis joo ymmärrän sen, että ravintoloissa on normaalia tipata, mutta kun täällä pitää tipata ihan jokaisessa palvelupaikassa mihin menet. Puhun siis nyt esimerkiksi kampaajista, manikyyreistä ja koiran trimmauksesta. Aina pitää olla se noin 20% tippiä, mikä jostain syystä ärsyttää minua, koska miksei voi laittaa niitä hintoja sellaisiksi jo valmiiksi, että mitään ei tarvitse lisätä siihen maksaessa. Huomioi myös ensimmäisessä listassa puhumani vero, joka ilmoitetaan vasta maksaessa. Eli on alkuperäinen hinta, mutta sitten vero ja näissä palvelupaikoissa tippi..
7. Small talkiin liittyen how are you, joka ei siis tosiaankaan tarkoita suomen käännöstä miten voit? Vaan on siis tervehdys johon pitää vastata I'm fine/good/etc. Jos et vastaa näin olet todella outo
8. Asia mikä suoraansanottuna saa vereni kiehumaan on se, että täällä ei ole talvirenkaita. Kaiken lisäksi kuulin, että vielä muutama vuosi oli edes laitonta käyttää Michiganissa mitään sen tapaisia. Kysyin kerran, että miksei ihmisillä ei ole talvirenkaita, kun jälleen kerran liukastelimme talvisella tiellä ja host äitini vastaus oli = meillä on kaiken sään renkaat............ Sanotaanko näin, että ei muuten ole......
9. Pieni asia ja varmaan yksilökohtaista, mutta ainakaan meidän alueella ihmiset eivät omista juustohöyliä. :D
10. Sänkykulttuuri on täällä erittäin outo. Lakana ja tyynyliina löytyvät, mutta täällä ei ole pussilakanoita!!! Petivaatteita ei myöskään ainakaan tässä taloudessa pestä kuin korkeintaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.. Ei ole myöskään normaalia vaihtaa petivaatteita vaan jokaisella on se yksi oma setti.. Tämä yhtälö on oikeasti aika ällöttävä ja ikävöin sitä, että äiti aina paasaa parin viikon välein petivaatteiden vaihdosta. Olen siis käyttänyt näitä samoja petivaatteita nyt 7kk ja lakana ja tyynyliina on pesty ehkä kolmesti ja täkkipussipeitto tms on pesty kerran... Hyi kamala..
11. Tv:ssä uutissivustojen kilpailu ja propaganda niihin liittyen on aivan käsittämätöntä. Ihmiset jakaantuvat niihin ketkä uskovat esim FOX kanavaa ja niihin ketkä uskovat CNN uutisia. Esimerkiksi meillä oli koulussa hallituksen maanlaajuinen kysely, jossa kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia ja opiskelupaikkoja yms. ja sitten lopussa oli kysymys: Mitä uutissivustoa seuraat ja uskot parhaiten? (tai jotain tämän tapaista) En oikeasti ymmärrä tätäkään asiaa, koska luulisi, että hallituksella on parempaakin ajateltavaa ja eikö niitten uutisten pitäisi olla kuitenkin lähes samoja kaikkialla..
9. Pieni asia ja varmaan yksilökohtaista, mutta ainakaan meidän alueella ihmiset eivät omista juustohöyliä. :D

11. Tv:ssä uutissivustojen kilpailu ja propaganda niihin liittyen on aivan käsittämätöntä. Ihmiset jakaantuvat niihin ketkä uskovat esim FOX kanavaa ja niihin ketkä uskovat CNN uutisia. Esimerkiksi meillä oli koulussa hallituksen maanlaajuinen kysely, jossa kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia ja opiskelupaikkoja yms. ja sitten lopussa oli kysymys: Mitä uutissivustoa seuraat ja uskot parhaiten? (tai jotain tämän tapaista) En oikeasti ymmärrä tätäkään asiaa, koska luulisi, että hallituksella on parempaakin ajateltavaa ja eikö niitten uutisten pitäisi olla kuitenkin lähes samoja kaikkialla..
12. Täällä ei käytetä käsintiskauksessa tiskiharjoja vaan sellaisia epämääräisiä pesulappuja/juttuja, mitkä ovat jostain syystä mielestäni vielä sata kertaa ällöttävämpiä kuin tiskiharjat. yuck
13. Yksi asia, jonka huomaa ihan jokapäiväisessä elämässä on jenkkien mittayksiköt. Siis minkä kirotun syyn takia heillä pitää olla aivan jokaisessa asiassa eri mittayksikkö kuin Euroopassa! Rahayksikön eron ymmärrän, koska monilla mailla on oma rahayksikkö ja dollari (USD) on kuitenkin yksi näistä isoista maailmanlaajuisista yksiköistä. Mutta sitten esim. matkan yksikkö - maili (mile) , pituuden yksikkö - jalka (ft) ja tuuma (in), lämpötila - fahrenheit (°F), tilavuus esim leivonnassa - cup JA huomioi myös, että jenkkien ruokalusikka (tblspn) ja teelusikka (tspn) ovat erikokoisia kuin Suomessa! Siis miksi? miksimiksimiksi. Tilavuus muutenkin - gallon (gal), massa - pauna (lb), ......
14. Jenkit murehtivat säästä aivan jatkuvasti. En ymmärrä tätä pakkomiellettä:D Aina stressataan säätä ja se vaikuttaa aivan kaikkeen tekemiseen - jos sataa lunta niin pihalle ei lähdetä.
15. Aseitten määrä on aivan järkyttävä Yhdysvalloissa, mikä ei ole varmaan kellekään epäselvä asia. Jos et omista asetta, olet outo ja kukaan ei ymmärrä miten voit elää ilman asetta. Tämä on mielestäni niin typerä asia. Kuka vain voi ostaa aseen. Metsästykseen käytettävän aseen voi ostaa käytännössä ihan kuka tahansa ja asetta on laillista esim kantaa mukana autossa. Kunnon aseluvan tarvitsee ilmeisesti käsiaseisiin ja muihin vaarallisempiin vehkeisiin, mutta niinkuin sanoin jonkun metsästyshaulikon voi ostaa about kuka vain. Puhuimme tästä aiheesta yhdellä calculuksen tunnilla ja me vaihtarit kysyimme syitä, minkä ihmeen takia ihmiset tarvitsevat aseita. Opettaja, joka on poliisi, palomies, ensihoitaja ja kaiken maailman entinen SWAT tiimiläinen yms sanoi, että jotta ihmiset olisivat turvassa ja tottakai metsästykseen (duh). Tuo turvallisuusasia ei mennyt kenenkään vaihtareista päähän... En ala käsittelemään asiaa enempää koska siihen menisi tila koko postauksesta:D
16. Tytöt ja pojat eivät voi olla vain kavereita. Jos menee hengailemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa on automaattisesti treffeillä ja juorut seurustelusta lähtevät samantien liikkeelle, jos olet kaveri vastakkaisen sukupuolen kanssa tai edes juttelet mukavia.

16. Tytöt ja pojat eivät voi olla vain kavereita. Jos menee hengailemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa on automaattisesti treffeillä ja juorut seurustelusta lähtevät samantien liikkeelle, jos olet kaveri vastakkaisen sukupuolen kanssa tai edes juttelet mukavia.
17. Jos Suomessa on mielestäsi paljon tv mainoksia niin älä tule jenkkeihin. Tv mainosten määrä on aivan naurettava ja ilman tallennusta, hermoni eivät ikinä kestäisi jos yrittäisin katsoa tv:tä.
18. Rahayksikköön liittyen se millaisia seteleitä ja kolikoita täällä on. Seteleistä pienin on $1 sen jälkeen $5, $10, etc. Kaikki setelit ovat myös täsmälleen samankokoisia. Kolikot ovat seuraavat: quarter, dime, nickel ja penny. Kun tulin tänne, en tietenkään ymmärtänyt esim mikä dime on ja yritin kysyä joltain mikä tämä kolikko on ja kaikkien vastaus oli sama - dime. Niin turhauttavaa, kun kukaan ei vain yksinkertaisesti voinut kertoa, että tämän dimen arvo on 10cnt. Niin ja kolikoitten koot ovat epäloogiset eli dime on kooltaan pienin mutta arvoltaan toiseksi suurin! (Tähän sellainen turhautunut emoji)
19. Luottokortilla maksaessa ei kysellä mitään pin koodeja eikä käytännössä turvallisuutta ole ollenkaan. En todellakaan ihmettele, että on helppoa varastaa ja käyttää luottokortteja. Ainoa paikka, missä on sellainen laite, mitä Suomessa käytetään korttimaksuihin, eli kortti syötetään siihen aukkoon ja annetaan pin-koodi, on Walmart. Kaikkialla muualla minunkin turvallisen korttini voi vain pyyhkäistä lukijasta. Niin ja täällä ei ole sirukortteja! Ne ovat vasta tuloillaan tänne.

19. Luottokortilla maksaessa ei kysellä mitään pin koodeja eikä käytännössä turvallisuutta ole ollenkaan. En todellakaan ihmettele, että on helppoa varastaa ja käyttää luottokortteja. Ainoa paikka, missä on sellainen laite, mitä Suomessa käytetään korttimaksuihin, eli kortti syötetään siihen aukkoon ja annetaan pin-koodi, on Walmart. Kaikkialla muualla minunkin turvallisen korttini voi vain pyyhkäistä lukijasta. Niin ja täällä ei ole sirukortteja! Ne ovat vasta tuloillaan tänne.
20. Lisää tv mainoksista: niissä harrastetaan avointa kilpailua, mitä en voisi edes kuvitella näkeväni Suomen telkkarissa. Eli siis esimerkiksi uuden Windows puhelimien Cortana puheohjelman tms mainoksessa dissataan avoimesti Applen Siri puheohjelmaa ja mainoksissa lytätään suoraan sanottuna iPhone lyttyyn. Sama tilanne oli myös aiemmin kun Windows teki saman tempun sellaisen läppäri/tabletin mainoksessa ja lyttäsi Mac Book Pro:ta suoraan mainoksessa. Todella outoa.
21. Small talk ja sen luonnollisuus ovat vain erittäin outoja asioita, vaikka olenkin oppinut siihen. Käytännössä siis ensinnäkin jos Suomessa pitää puhua tuntemattomalle, on tilanne usein kiusallinen jo valmiiksi jostain syystä. Kaiken lisäksi jos keskustelulla ei ole mitään pointtia vaan pitäisi vaan höpöttää päättömästi esimerkiksi siitä niin turhasta puheenaiheesta kuin vaikka sää, niin tilanne on sietämätön monelle Suomalaiselle. Täällä tuo on juuri sitä keskustelua mitä ihmisten kuuluu harrastaa - puhua kaikesta älyttömän turhasta ilman että kumpaakaan keskustelijaa oikeasti kiinnostaa tippaakaan. Se vain kuuluu tapoihin ja kaikilla tulee asia luonnostaan. Tähän kuuluu myös se, että vastaantulevia moikataan ja jos et moikkaa, olet epäkohtelias ja saat pahoja katseita.
22. Lemmikkien hoito ja ruokinta on erilaista ja koiralle on harmittavan normaalia ostaa esimerkiksi oma ateria McDonaldsista...... Ja niinkuin jo sanoin tuosta epä kävelemättömyydestä, niin koiria ei yleensä käytetä lenkeillä.
22. Lemmikkien hoito ja ruokinta on erilaista ja koiralle on harmittavan normaalia ostaa esimerkiksi oma ateria McDonaldsista...... Ja niinkuin jo sanoin tuosta epä kävelemättömyydestä, niin koiria ei yleensä käytetä lenkeillä.
23. Näihin aseisiin hieman liittyen on asia jota en ymmärrä: väkivalta vs seksuaalisuus. Väkivalta on aivan hyväksyttävää esimerkiksi näyttää tv:ssä ja väkivalta muutenkin ei ole niin iso asia, mutta voi kuule kun puhutaan seksuaalisuudesta..... Se on siis niin pannassa täällä, että siis en voi käsittää tätä asiaa. Seksi on täysi tabu. Kukaan ei puhu siitä, kukaan ei myönnä omaavansa minkäänlaista seksuaalisuutta. (paitsi tietty ne ihmiset jotka vetävät tämän asian aivan yli - huorahtavat nuoret ja aikuiset molemmissa sukupuolissa) Väkivallasta voidaan puhua vaikka seitsemän tuntia päivässä ja sitä näytetään tv:ssä aivan avoimesti, mutta mikään mikä esim tv:ssä voisi liittyä aiheeseen seksuaalisuus on k18. Tähän esimerkkinä kaverini kertoi, että hänen jenkkiläiset samanikäiset kaverinsa olivat kerran olleet aivan järkyttyneitä jostain. Kaverini oli kysynyt heiltä mitä on tapahtunut ja tytöt olivat epäilleet voivatko he kertoa jotain näin järkyttävää kellekään. Asiaksi oli paljastunut se, että toinen tytöistä oli löytänyt siskonsa huoneesta kondomin. Hänen siskonsa on päälle 20 vuotias ja parisuhteessa.. Tyttö oli niin järkyttynyt, että hän oli sanonut ettei tiedä voiko hän katsoa enää siskoaan silmiin.. SIIS MITÄ.
That's it tällä erää. Keksin todennäköisesti vielä asioita tässä 89 päivän kuluessa. NIINPÄ! 89 päivää enää. Edessä on vielä kaiken maailman spring breakit, promit, senior matka ja muuta eli vielähän tässä ehtii tapahtua. Seuraava postaus todennäköisesti parin päivän kuluessa!
That's it tällä erää. Keksin todennäköisesti vielä asioita tässä 89 päivän kuluessa. NIINPÄ! 89 päivää enää. Edessä on vielä kaiken maailman spring breakit, promit, senior matka ja muuta eli vielähän tässä ehtii tapahtua. Seuraava postaus todennäköisesti parin päivän kuluessa!



hahaha muista se oli vielä vaan se pelkkä käärepaperi kortsusta :DDD en kestäää ja sit en muista kerroinks mut toinen noist samoist tytöist oli ollu hieronnas ja sitten se oli ollu ihan kauhuissaan ku se hieroja oli mies ja se ei kuulemma mee enää ikinä koska mies ei oo koskaan koskenu siihen sillä tavalla.. :D vituttaa muutenkin toi seksuaalisuuden puute. suomalaiset on näihin verrattuna jotain hyperaktiivisia seksuaalisuuden suhteen haha
VastaaPoista