16.3.15

Spring

"Blow a kiss, fire a gun
all we need is someone to lean on"

Täällä taas. Alkuperäinen tarkoitus oli postata jo viime viikonlopulla, mutta eihän nämä suunnitelmat ikinä onnistu. Tulin siis kipeäksi keskiviikkona, jonka vuoksi torstai ja perjantai kului kotona sängyn pohjalla. Sain myös vihdoin paketin Suomesta eli olen lihottanut itseäni tasaisella tahdilla torstai iltapäivästä alkaen. :D Sää on myös muuttunut todella keväiseksi ja tuleehan siitä väkisinkin paremmalle tuulelle, kun aamulla katsoo säätiedotuksen puhelimesta ja ennuste lupaa reilusti päälle kymmentä astetta koko viikoksi. Pihalla myös tuoksuu tosi keväiselle, mutta en oikein pääse siitä nauttimaan, kun ei ulkona tule oltua..

 Tän päivän sää on tosiaan ollut aivan älyttömän piristävä! Pihalla oli toi parikyt astetta lämmintä ja voin vaan kuvitella kuinka lämmin siellä olis ollut, jos aurinko olis vielä ilmestynyt jostain pilvien takaa. Loppuviikoks on luvattu vähän viileämpää ilmaa, mutta kesä on tulossa <3
Torstaina sain siis paketin, joka sisälsi näiden lisäksi vielä lisää ruissipsejä ja muutaman hiusvärin. Voi että kun sai suuhun hedelmä turkinpippurin! Voi sitä taivaallista makuelämystä:D Dipit joudun täällä tekemään sour creamiin, koska kermaviilejä ei ole olemassa täällä, mitä en ymmärrä... Mutta eiköhän näillä vielä 83 päivää selviä. (:
Perjantain leffailtana yritin olla luoda tunnelmaa kynttilöillä, mutta siihen meni hermot heti kuvien oton jälkeen, joten se siitä tunnelmallisuudesta:D
 Katsoin kolme Audrey Hepburnin leffaa, jotka olivat tietenkin Breakfast at Tiffany's, Funny Face ja Sabrina. 
Ja sitten ne herkut, jotka tekevät Vilman leffaillan <3 ruissipsejä, porkkanoita ja kurkkua taco dipin kanssa, suklaata, lisää suklaata, lakritsaa ja omenamehua. Hymyilin varmaan koko ensimmäisen leffan ajan, kun maistelin kaikkia tuttuja makuja. :D
 Ilmottauduin myös viime viikonlopulla facebookissa illalliselle, josta aluevastaavani ilmoitti. En tiennyt yhtään mistä oli kyse kunnes sain tämän kutsukortin. Niinkuin kortti jo kertoo niin illallisella ilmeisesti tapahtuu murha ja se sijoittuu villiin länteen.. Hmm
Kun olin lukenut paperit paremmin minulle valkeni homman nimi, eli käytännössä tuo illallinen on näytelmä, jonka näyttelijöitä olemme. Kuulostaa niin kivalta!! Minun hahmoni on kuvassa näkyvä Black Barbara. Olen rikollinen ja paperi kertoo taustani ja kenen kanssa olen kaveri ja keitä vihaan muista hahmoista. Odotan kyllä tätä iltaa innolla, sillä jos kaikki ottavat tämän huumorilla tosissaan niin tästä voi tulla tosi hauskakin ilta! Jos taas ihmiset alkavat idiooteiksi ja ottavat asenteen "en ala. tämä on tyhmää." niin illasta on tulossa katastrofaalisen huono:D Saa nähdä mitä tapahtuu. Illallinen on siis tämän viikon lauantaina eli voisin yrittää vaikka ottaa kuvia illan kulusta.

Pään vaivaa minulla on nyt tuottanut vaihteeksi taas koulu ja englannin opettajani. Vaikka vaihdoinkin opettajaa niin tilanne ei parantunut, koska en pidä tästäkään opettajasta, vaikka hän onkin vastakohta edellisestä opettajasta:D Nyt olemme kuitenkin aloittaneen Frankensteinin lukemisen ja hermoromahdushan tässä vielä tulee tuon kanssa! Toinen asia koulussa on se, että aloimme nyt leikkaamaan ja tutkimaan niitä kuolleita kissoja bilsassa ja huhhuh aika kamalaa se on:D
Sunnuntaina kävimme etsimässä minulle prom mekkoa, koska promeihin on enää se neljä viikkoa, mikä alkaa vähitellen vähän huolestuttamaan! Löysinkin mekon, mistä pidin aivan älyttömästi, mutta rakkaat ystäväni Suomessa eivät pitäneet siitä, joten kaupaan se sitten jäi........ Löysin kuitenkin shoppailun saatossa muutamia asioita! Ostin vihdoin Beautyblenderin, eli tuon pinkin meikkisienen. Sitä on kehuttu niin paljon, että sorruin tuhlaamaan. Olin kyllä muutenkin meikkisiveltimen tai vastaavan tarpeessa. Ostin myös Anastasia Bewerly Hills:n kulmakarvakynän, jota on myös kehuttu älyttömästi joka paikassa:D Toivottavasti nämä kaksi ovat hintansa väärtejä, koska kyllä niihin menikin sitä rahaa.. Ostin myös Revlonin meikin pohjustusvoiteen, koska kuiva ihoni aina imaisee meikit jättäen ihoni täysin kuolleeksi. Make Up Storen meikkivoide tuli Suomen paketin mukana ja kun sitä nyt olen käyttänyt niin harmittaa, että Makeupstore ei ole saapunut jenkkihin!

Pieni pullo oikealla on silmätippoja, koska sain nyt jonkun ihme jutun silmiini ja lääkäri määräsi tippoja. Silmiäni siis kutittaa aivan törkeästi sisäkulmasta, mutta pahempaa on kipu tai no särky, joka silmissäni on. Siis silmiäni särkee niin paljon, että koko pääni on kipeä. Valoon katsominen on myös vaikeaa ja lukeminen ja silmien käyttäminen särkee erittäin paljon. Siksi tämäkin postaus saattaa olla mitä sattuu. Tänään lähdin koulusta ajoissa lääkäriin ja sen jälkeen olen käytännössä vain nukkunut, koska se on ainoa tilanne, jolloin en käytä silmiäni ja kipu helpottuu:O Lääkäri sanoi, että minulla on allergia, joten uskon nyt hänen mielipiteeseensä. Huomenna en mene kouluun säryn vuoksi ja siksi, etten halua saada mitään pöpöjä silmiini, kun ne ovat jo valmiiksi ärtyneet ja herkät. En todellakaan olisi tarvinnut tätä silmähommaa tähän kaiken muun lisäksi. (turhaunut ilme emoji)

Loppuun vielä oli pakko jakaa tämä kuva, koska se on niin älyttömän siisti. Kuvassa on siis elefantti, joka on siis ihan koko kuvan kokoinen, eli älkää nyt yrittäkö etsiä kuvioinnista mitään norsun tapaista. Vaan elefantti näkyy siis kolmiulotteisesti, kun kuvaa onnistuu katsomaan oikein. Minä etsin tätä elefanttia puhelimellani varmaan viisi minuuttia ennen kuin silmäni tunnistivat hahmon ja se oli niin siistiä, että toivon, että tekin näette sen. Kuva vähän niinkun kerrostuu (?) Vinkkeinä voin sanoa, että itselläni ainakin toimi se, kun katsoin kuvaa todella läheltä ja siirsin sitä hitaasti kauemmaksi silmistäni. Niin ja kannattaa katsoa kuvaa silleen kierosti:D Tai siis, että katsoo kieroon ja sumentaa näköään, mutta katsoo siis kuvaa todella (TODELLA) lähellä. (Tätä on tosi vaikea selittää) Onnea yritykseen!
P.S. Jos näet elefantin hahmon, mutta se ei näytä oikealta, niin silloin silmäsi kääntävät kuvan väärin päin, mikä tapahtuu itselleni tosi usein. Silmät ovat outoja.
P.P.S. Jos googlen kuvahakuun laittaa 3d hidden images, niin näitä löytyy mielin määrin


Kappale rakkauteni:
Major Lazer, DJ Snake, MO - Lean On <3


3 kommenttia:

  1. Noi piilotetut 3d -kuvat on raivostuttavia, kun en niitä näe. Ja sitten Inka näki toisella yrittämällä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet näe toivotaan että onnistut:D Se oivalluksen tunne on kyllä huikea kun siinä onnistuu!!

      Poista
    2. Haha piti alkaa itsekin ihan opettelemaan uudestaan miten noita katsotaan, kun aloin näkemään niitä vain silleen väärinpäin eli kohokuvan sijaan näin kuopalla piilotetun 3d hahmon. Löysinkin uuden tekniikan katsoa näitä kuvia, kun googlasin ongelman:D http://www.vauva.fi/keskustelu/3800891/ketju/3d_nako_vaarinpain Tuolla sivulla joku fiksu oli kirjoittanut seuraavan:

      Ne menee väärinpäin silloin kun katsot "taikakuvia" katsomalla kieroon, eli viemällä silmiäsi lähemmäksi toisiaan, kunnes kuvat yhdistyvät. Oikeinpäin kuvat menevät silloin, kun katsot ikäänkuin kuvan taakse, eli annat silmiesi tarkennuksen herpaantua. Minulla oli ihan sama juttu kuin sinulla, sain ne näkyvin vain "väärinpäin" ja tuo oli jotenkin vaikea oppia, miten niitä katsotaan oikein. Tajusin se sitten vahingossa kun kerran väsyneenä katsoin jotain lähellä oleva kohdetta ja huomasin, miten tarkennus vahingossa herpaantui ja näinkin sitten se kahtena...

      Eli juuri pitää käytännössä jäädä "äimäämään" kuvaa juuri niinkuin silloin kun silmät väsyvät tekstin lukemiseen ja kun aikansa tuijottaa epätarkkaa kuvaa ja "katsoo äärettömyyteen" niin se yhtäkkiä tarkentuu 3d:ksi. Kokeilehan tällä tekniikalla! (:

      Poista