11.1.15

Cosmetics

On tässä postauksessa muutakin kuin kosmetiikkaa, mutta aloitetaan nyt sillä. Jos siis tämä aihe ei kiinnosta niin siirry kuvien alapuolelle.-> En siis ikinä ole omistanut mitenkään todella hyvää ihoa eli en tietenkään ole paras mitään vinkkejä antamaan, mutta päätin laittaa tähän päivittäin käytössäni olevat ja hyväksi kokemani tuotteet:

 The Body Shopin Body Butter ja ehdottomasti lempituoksuna mansikka! Niin syötävän hyvän tuoksuinen, että tätä ihan mielellään levittää iholleen ja tekee myös ihosta todella pehmeän. Valitettavasti olen yleensä aivan liian laiska rasvaamaan ihoani, joten käyttö aina unohtuu.. The Body Shopin suihkusaippuakin on lempparini ja tottakai samassa tuoksussa. 
 Ostan aina kasvojen pesutuotteet apteekista, koska olen huomannut niiden toimivan paremmin herkällä ihollani raastamatta sitä kuoliaaksi. Tämä Vichyn 3 in 1 puhdistusvoide/maito/tms on luotettava ja helppo sekä jättää nassun tosi pehmeäksi. Toimii normaalisti vedellä huuhtoessa tai laiskoina iltoina vanulappujen kanssa. Kasvovetenäni toimii La Roche Posay:n kasvovesi, jota käytän vain iltoina, jolloin ihoni tuntuu rasvaiselta.
 Suomessa käytin meikkivoiteena lemppariksi muodostunutta max factorin 3 in 1 tuotetta, jonka pakkaus näyttää itseasiassa täysin samalta kuin tuo oikean reunan cover girl meikkivoide, vain kultaisella värillä sinisen sijaan. Täällä kuitenkaan max factoria ei myydä, joten olen nyt pitkään kamppailut hyvän meikkivoideen löytämisen kanssa. Käytän tällä hetkellä kolmea tököttiä, riippuen päivästä: Revlonin 24h colorstay, Maybellinen pure BB sekä Cover Girl:n outlast stay fabulous. Eivät nämä sille max factorille vertoja vedä, mutta kyllä näillä selvitään. Vasemmalla näkyvä epämääräinen  kiekko on myös yksi luottotuotteistani, joka pitäisi löytyä jokaiselta! Kyseessä on Make Up Storen Cover All -peiteväripaletti, josta löytyy kolme sävyä. Hintaa paletilla on semi paljon n. 30€, mutta tämän paletin ostin muistaakseni synttäreideni aikoihin tai aiemmin viime vuonna ja se alkaa nyt vasta käydä vähiin. Pitää varmaan pyytää äitiä lähettämään uusi tällainen, koska näitäkään ei täältä saa... Uutena paletti näyttää tältä:

Seuraava lemppari, google kuvahaun huonolla kuvalla, on tekoripsien käyttäjille! Eli Dependin ripsiliima, jota en ole löytänyt mistään muualta kuin Anttilasta. Hintaa tällaiselle paketille löytyi ainakin viimeksi 1.95€ ja kyllä noilla parikuukautta pärjää ainakin. Ja ihan varmasti pysyy!
Olen aina ollut tosi tarkka puuterien kanssa, koska ne kuivattavat ainakin minun ihoa tosi helposti ja huono puuteri meikkivoiteen päällä saa meikin näyttämään usein todella epätasaiselta ja rumalta. Ennen kuin sain oman Cliniquen puuterin, menin aina äidin meikkipussille ja lainasin tätä ja myöhemmin äidin puuteri taisikin siirtyä omaan meikkipussiini:D Siitä lähtien olen käyttänyt vain tätä puuteria enkä ole pettynyt. Mietin aina silloin tällöin mineraalipuutereihin siirtymistä, mutta pläh mitä sitä turhaan. Myös Cliniquen meikkivoiteet kiinnostaisivat, mutta yritän ensin löytää jotain näistä halvemmista merkeistä. Puuteri on kuitenkin Cliniquen Stay Matte
 Seuraavana vuorossa ovat nämä kaksi tuotetta, jotka olen käyttänyt loppuun ja kaipaan KIPEÄSTI uusia. Vasemman puolimmaisen seerumin ostin about 2.5 vuotta sitten kosmetologilta ja se loppui vasta pari kuukautta sitten (en voi heittää pulloa pois, etten unohda nimeä). Kosmetologin ohjeesta laitoin seerumia aina ongelma kohtiin iholla ja se kyllä todella auttoi ja niinkuin voitte ajasta nähdä niin vaikka hintaa oli jonkun verran niin tämä oli erittäin riittoisaa! Payot So Pure balancing and purifying serum. Toinen tuote on hiuksille tarkoitettu argan öljy, jonka sain Espanjan host-perheeltäni yhtenä läksiäislahjana. Lisään sitä aina suihkun jälkeen noin hiusten puolivälistä latvoihin ja eron kyllä huomaa entiseen. 
 Jokainen vaaleita hiuksia ylläpitävä tietää, kuinka nopeasti hiukset muuttuvat keltaiseksi, jos ei käytä silver tuotteita. Itse olen kokeillut aikojen saatossa useiden eri merkkien silver tuotteita, mutta olen todennut Paul Mitchellin Platinum Blonde Shampoon parhaaksi. Tämän pullon jälkeen kokeilen todennäköisesti myös toista Paul Mitchellin tuotesarjan shampoota, joka kulkee nimellä Forever Blonde. Parasta Paul Mitchellissä on se, että täällä tuon pullon hinta on 12.98$ ja Suomessa kyseinen shampoo maksoi muistaakseni noin 25€ !! 
Ostin tänään kokeiluun myös tämän Paul Mitchellin Awapuhi Moisture Mistin, joka on tarkoitettu sekä hiuksille, että iholle. Hintaa tällä 500ml pullolla oli vain 12$, joten hinta ei ainakaan kirpaise, jos nyt tuotteeseen ihastuisinkin. Tuoksu on ihanan raikas ja ainakin tänään suihkun jälkeen oli niin helppoa, kun pystyi suihkuttamaan samaa tuotetta jaloista hiuksiin asti. 

______________________________________________________________________________

Sitten muihin aiheisiin eli viikonloppuun! Tämä viikonloppu oli yllättäen pidennetty kolmeen päivään, kun perjantaina koulu oli peruttu vissiinkin huonon sään vuoksi. En kyllä huomannut huonoa säätä, kun perjantaina päivällä heräsin, mutta en kyllä valitakaan! Lauantaina menin sitten käymään vissiinkin serkkuni pojan 1v. syntymäpäivillä, joita varten oli varattu oma liikuntasalin kokoinen paikka (kyseessä oli liikuntasali xd) Vähän siis eri mittakaavassa kuin Suomessa. En kuitenkaan pitänyt synttäreistä, koska niissä ei ollut sitä läheisyyttä, kuin esim normaaleissa 1v synttäreissä Suomessa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Se oli vain iso liikuntasali, jossa oli paljon ihmisiä. Niinkuin joku yleinen tapahtuma johon ihmiset vain tulevat syömään ja vievät lapsensa leikkimään. 

Jokatapauksessa olin paikalla Lindsayn ja Aunt-Suen kanssa ja juhlien jälkeen menimme elokuviin. Kävimme katsomassa Into The Woods -leffan, joka oli mielestäni yllättävän hyvä, itseasiassa tosi hyvä. Nauraa sai ja itkeäkin, jos sillä tuulella oli tietyissä kohdissa. Elokuva on siis mash-up Grimmin saduista, joita ilmeisesti Amerikassa ei tunneta ollenkaan! Esimerkiksi pieni spoileri: elokuvassa Tuhkimo tarinan lopussa linnut nokkivat Tuhkimon ilkeiden sisarpuolien silmät sokeiksi. Kun tämä tapahtui elokuvassa ja koko elokuvateatteri alkoi nauramaan. Kysyin Lindsaylta miksi se oli hauskaa ja hän vastasi: koska ei niin käy tuhkimossa. Ja tämähän ei ole totta, koska alkuperäisessä tarinassa käy juuri niin, että linnut tulevat ja nokkivat ne silmät:D Täällä ei siis todellakaan tunneta mitään muuta, kuin Disney elokuvat ja tarinat. Harmittavaa sinäänsä, mutta mikäs siinä. Elokuva oli kuitenkin hyvä ja muitankin tällaisia asioita, jotka vain Grimmin sadut tietävät voivat ymmärtää, tapahtui! 

Elokuvan jälkeen menimme Aunt-Suelle yöksi ja vasta perille päästyämme, Linn päätti kertoa, että siellä ei ole WiFiä. Olin semi äkäinen, koska olin luvannut jutella Suomeen kavereilleni ja internetittömyyteni vuoksi olin totaalisen poissa sivistyksestä:D Kyllä sitä sitten onkin kiinni netissä, puhelimessa yms asioissa. Onneksi olin kuitenkin jostain syystä ottanut kirjan mukaan matkaan ja loppujen lopuksi aamulla herätessäni huomasin, että nukuin parhaimmat yöunet niin pitkään aikaan kuin vain pystyn muistamaan. Sänkykin oli kyllä niin mukava kuin voin voi olla eli plussat siitä! Nyt kello on vasta(") puoli yksitoista illalla ja minua jostain syystä väsyttää yllättävän paljon, jos sitä tänään nukahtaisi aiemmin kuin kolmelta ja olisi huomenna melkein hereillä koulussa! Enää 21 päivää Hawaiille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti