22.10.14

Skating

Lauantaina suuntana oli Owosso ja luisteluhalli. Pidän luistelusta ei siinä mitään, mutta täällä luistelulla tarkoitetaan rullaluistelua, joka taas ei ehkä minulle suomalaisena ole niin tuttu juttu jäällä luisteluun verrattuna ja koska olen totaalinen jääräpää tiettyjen eroavaisuuksien suhteen turhauduin about kolmessa sekunnissa saatuani luistimet jalkaan ja noustuani pystyyn. :D Tässä päivä kokonaisuudessaan.




 1. Tuutte huomaamaan, että lähes kaikki kuvista on otettu samasta kohtaa eli istuin suurimman osan ajasta ja söin:D 
2. Silloin tällöin paikan vetäjät järjestivät pelejä, joista pystyi voittamaan herkkuja
 3. Paikasta tuli mieleen 80 luvun disco ja musiikki oli sen mukaista
 5. Välillä oli näin hiljaista eli koko luistelualueella oli vain yksi ihminen
 6. Tää papparainen oikeasti kauhistutti mua ja varmaan kaikkia paikalla olevia. Kyseessä oli päälle 80 vuotias mies, joka vapisi aivan jatkuvasti. Hän pystyi kerrallaan kävelemään noin 3 metriä, jonka jälkeen hänen täytyi levätä. Kysyin hänen paikalle tullessaan host äitiltäni puoliksi vitsillä aikooko mies oikeasti luistella ja host äitini kertoi, että kyseinen mies käy tuolla luistelemassa vähintään kaksi kertaa viikossa. Hän kiertää rataa hitaasti mutta etenevästi reunoja pitkin ja muutaman kierroksen jälkeen joutuu aina lähtemään väsymyksen vuoksi. Host äitini työskenteli samaisessa luisteluhallissa 90-luvun alussa ja hän kertoi, että mies on käynyt siellä ainakin siitä asti joka viikko pariin otteeseen. Intohimo luisteluun etten sanoisi. :o
3. Rullaluistin vaihtoehtoja oli kolme: perus sellaisia missä rullat samassa linjassa, sellaisia, missä oli neljä rullaa kaksi molemmilla puolilla ja sellaiset ultra mega speed luistimet, missä oli myös neljä rullaa. Valitsin ensimmäisen tutuimman vaihtoehdon.
4. Paikan sisäänpääsy oli $11, mihin kuului välinevuokra ja rajaton määrä pizzaa ja limsaa. Paikassa oli siis palvelutiski, josta sai hakea niin paljon ruokaa kuin vain ikinä halusi.

Kovimpia hittejä paikassa olivat mm. seuraavat 
A-HA - Take On Me (tottakai aito 80-luvun versio)
Bee Gees - Stayin' Alive (1977)
Voitte kuvitella paikan kuvien ja näitten kappaleitten pohjalta millainen aikahyppy tämä oli menneisyyteen. Niin siistiä, vaikka mulla se itse luistelu vähän jäikin.




Sunnuntaina ei tapahtunut ihmeitä, MUTTA sain tehtyä ensimmäistä kertaa täällä suomalaista ruokaa nimittäin ihka oikeaa makaroonilaatikkoa ja voi kamala kun oli hyvää. <3



2 kommenttia:

  1. Emma pyysi kysymään, että tykkäsivätkö muut makaroonilaatikosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tykkäsivät makaroonilaatikosta, joten sitä tullaan tekemään vielä monta kertaa täällä! (: Seuraavana ajattelin tehdä isin maailman parasta spagettikastiketta jos saan vain ohjeen

      Poista