Ruoka on äärettömän tärkeä asia, joten siitä on hyvä puhua (ja piitkästi)..:D Tänään siis teki mieli tulla puhumaan amerikkalaisesta ruuasta, josta sanoinkin tekeväni erillisen postauksen aiemmassa Weird America listassa. Amerikkalainen ruoka on siis pahaa. Tämä on aivan älytön yleistys, mutta omasta mielestäni 99% ruuista mitä olen täällä syönyt, ovat olleet pahempia, kuin samankaltaiset ruuat Suomessa. Älkää nyt kukaan vetäkö herneitä nenään siis asiasta, mutta tämä on vain oma mielipiteeni. Laitan tähän postaukseen siis asioita, jotka mielestäni tekevät amerikan ruokakulttuurista omaan makuuni huonomman ja listaan myös normaaleja jenkkiruokia. JA huom suurin osa kokemuksista on tullut tässä talossa asuessani, eli voi olla, että joissain perheissä ruuat ovat aivan eri sorttia.
Mikä sitten tekee ruuasta pahemman?
Ihmiset eivät osaa käyttää mausteita. Suola ja pippuri kyllä löytyvät aina pöydästä ja maustekastikkeista barbeque ja ketsuppi ovat kovassa käytössä, mutta talostamme ei esimerkiksi löytynyt ennen tänne tuloani minulle normaaleja mausteita, jotka löytyvät melkein jokaisesta suomalaisesta kodista. Näihin lukeutuivat mm. curry, paprika ja erilaiset pippurit. Edes basilikaa tai oreganoa ei löytynyt kaapista. Kaapista löytyy siis ainoastaan aiemmin mainitut suola, pippuri, barbeque kastike, ketsuppi ja valkosipulijauhe... Huomasin myös, kun ostin curry ja paprika purkit, että mausteet eivät ole täällä samanlaisia kuin Suomessa, esim. curryssa oli niin paljon pippuria, että kun lisäsin tupla-annokseen makaroonilaatikkoa alle n. 1tl currya, koko makaroonilaatikko maistui pippurille. Suolan käyttö on myös aivan naurettavaa, sillä välillä tuntuu, että jokaikinen ruoka on oikein uitettu suolassa. Itse en yleensä koskaan käytä suolaa, joten tässä on ollut paljon totuttelemista.
Toinen asia mikä häiritsee, on ruokien rasvaisuus. Kaikki ruuat ovat aivan älyttömän rasvaisia eikä täällä huomioida mitään hyviä tai pahoja rasvoja - rasva kuin rasva. Leivonnassa meillä käytetään ainoastaa aitoa voita ja leivän päälle laitettavasta margariinistakin löytyy eläinrasvoja enemmän kuin laki sallii. Meillä huvittavaa on se, että host äitini on aivan älyttömän tarkka jauhelihan paistamisessa siinä, että jauhelihasta poistetaan ylimääräinen rasva, kun se on kypsää. Eli jauheliha pitää kaataa siivilään ja valuttaa rasvat pois ennen ruuanlaiton jatkamista. En ymmärrä tätä ollenkaan, koska sitten missään muualla se rasva ei haittaa, mutta jos unohtaa siivilöidä jauhelihan niin hänen mielestään ruoka on pilalla.
Lisää valitusta minulta löytyy siitä, kuinka vähän tuoreita raaka-aineita täällä käytetään. Säilykeruuat ovat älyttömän yleisiä ja meillä on kaapit täynnä niitä ja niinkuin jo elokuussa tekemässäni postauksessa ilmeni, niin tuoreet raaka-aineet eli vihannekset etc ovat niin kalliita verrattuna valmisjuttuihin, että niitä ei osteta. Ainoat kasvikset mitä olen aterialla täällä saanut ovat: vihreät pavut, maissi sekä joskus erittäin harvoin parsakaali sekä porkkanat. Näissäkin parasta on se, että ne on vain keitetty eli maku asteikolla 0-10 on miinus neljä ja koostumus muistuttaa aina vetistä pehmeää vauvanruokaa.
Tuoreista raaka-aineista päästään jenkkien salaatteihin. Tämä häiritsee minua ehkä eniten ikinä, koska yksinkertaisesti JENKIT EIVÄT OSAA TEHDÄ SALAATTEJA. Muistan kun menimme Andrew:n synttäreillä ravintolaan ja pyysin alkupalaksi salaatin ja kastike vaihtoehdoista valitsin ranskalaisen salaatinkastikkeen, koska oletin sen muistuttavan jollain tapaa Suomessa olevaa ranskalaista salaatinkastiketta. Lopulta sain eteeni seuraavan lautasen: Salaattia, purjoa, porkkanaa, ja kaalia, joiden päällä oli about 1dl amerikkalaista juustoa (eli feikkijuustoa) ja ranskalainen salaatinkastikkeeni oli punaista pahanhajuista litkua, joka oli erillisessä purkissa lautasen vieressä... Perheeni ostaa aina välillä salaattia kaupasta ja sitten illallisella joku aina keksii, että "hei voisin ottaa Ceasar Salaatin." Aluksi olin aivan innostunut asiasta, koska muistelin ihanaa aitoa ceasaria, mutta tämä mielikuva särkyi nopeasti, kun perheeni "ceasar salaatti" valmistettiin seuraavasti: 1. Kulhoon salaattia n. kourallinen 2. päälle leipäkrutonkeja n. kourallinen 3. lopuksi päälle ranch salaatinkastiketta n. 2dl... Voíla! Tässä on ceasar salaatti..
Roskaruoka kuuluu myös olennaisesti jenkkien elämään ja tämä on myös yksi asia joka ei vain mene jakeluuni. Käsittelin tätä asiaa jo fat america tekstissä, joten en mene aiheeseen sen tarkemmin.
Sitten päästään perinteisiin jenkkiruokiin ja muihin vain Amerikasta löytyviin sapuskoihin. Pyysin tässä apua perheeltäni, koska en mikään asiantuntija aiheessa ole. Luvassa on siis lista kuvilla ja selityksillä
Mac n Cheese
Nimensä mukaisesti makaroonia ja sellaista epämääräistä juustoa, joka ei ole juustoa:o Hostäitini tekee parasta macncheeseä, jota olen maistanut. Hän myös lupasi lähettää minulle tuota tiettyä juustoa, jota tähän käytetään, että voin tehdä tätä kotonakin:D

Grilled Cheese
Itse en ole ihastunut näihin, mutta käytännössä siis kaksi paahtoleipää sivellään voilla ja sitten toisen päälle laitetaan pari palaa American juustoa (niinkuin oranssia aamupalajuustoa) ja sitten toinen paahtoleivistä siihen päälle ja paistetaan niin kauan että juusto on sulanut ja paahtoleivät nätin värisiä = epäterveellinen paahtoleipä vaikeasti. Meillä näitä syödään aina mauttoman tomaattikeiton kanssa

Hot Dogs
No nämä eivät tarvitse selitystä, mutta joo ilmeisesti jenkit pitävät tätä jonain perinneruokanaan, mikä on aika surullista. Toiset tykkäävät syödä suolakurkkujen kanssa, minä en tykkää syödä ollenkaan. Aiemmin pystyin välillä syömään hodarin, mutta enää ei mene alas millään.

Barbeque
Tätä en ymmärrä ollenkaan. Jenkit luulevat, että barbeque kokkaaminen on ainutlaatuinen asia, jota harrastetaan vain Amerikassa. Jokatapauksessa yleensä grillissä paistuu vain ja ainoastaan jo ylempänä mainittuja hodareita sekä tottahan toki mitäs muutakaan kuin hampurilaisia. Eletään siis aika kaukana grilliruoasta johon olen Suomessa tottunut... NIIN ja kun puhutaan grilliruoasta niin englanninkielinen nimikin kertoo, että barbeque kastike on kaiken A ja O eli sitä ilman ei ole grilliruokaa.

Sloppy Joes
Tämä on ruoka, minkä host äitini taas osaa tehdä todella hyvin eli olen ollut muiden tekeleisiin todella pettynyt. Ruokaan kuuluu siis jauhelihakastike tai no ei sitä voi kastikkeeksi sanoa niinkuin jauhelihakastike ilman nestemäisyyttä (pata?) ja sitten hampurilaissämpylöitä. Kaupassa myydään valmiita sloppyjoes mausteseoksia, jotka voi sitten laiskana ihmisenä sekoittaa jauhelihaan, mutta hostäitini tekee jauhelihaseoksen niin, että hän laittaa jauhelihaan aivan älyttömästi ketsuppia ja barbeque-kastiketta ja antaa sen keittyä kokoon. Sitten tätä seosta laitetaan hampurilaissämpylän väliin. (Itse syön tätä aina ilman noita sämpylöitä lusikalla kulhosta)

PB & J
= Peanutbutter and Jelly, tämä on näitä asioita, mitä en vain suostu edes maistamaan. Valkoista paahtoleipää joko paahdettuna tai paahtamattomana, toiselle paahtoleivälle yleensä viinirypälemarmelaadia/hyytelöä/hilloa/riippuu keltä kysyy ja toiselle leivälle maapähkinävoita. Sitten nämä kaksi leipää vastakkain ja Voíla! Varmaan kaikkien jenkkilasten lempivälipala. (Vielä kamala fakta: ainakin tässä talossa ihmiset yleensä leikkaavat leivän reunat pois, koska ne maistuvat "pahalle")

Snacks
Tarkoituksenani oli esitellä erikseen kaiken maailman Poptartsit, sipsit ja siihen luokkaan kuuluvat kauheudet, mutta sitten muistin seuraavan videon olemassaolon, mikä kokoaakin yhteen koko snacks osaston. Jenkeissä siis syödään aivan älyttömästi kaikkea naposteltavaa ja jokaikinen snack mitä olen maistanut on maistunut aivan joltain mitä ei olla tarkoitettu syötäväksi:D Videossa siis korealaisille annetaan maistettavaksi jenkkien lempinaposteltavia ja karkkeja tms. ja keskittykää erityisesti niihin naisiin, joitten arvioinnit ovat huonoja, sillä voisin kuvitella, että suomalaistenkin arviot olisivat sitä tasoa. Jos video ei toimi niin tässä linkki KLIK.
Karkit ja Suklaa
Nämäkin mainitsen vain nopeasti, koska videossa näkyikin mm. Twizzlerit ja Warheadsit. Karkit täällä ovat minun makuuni aivan kamalia lukuunottamatta tietty muutamia kansainvälisestikin levinneitä yksilöitä kuten vaikka Skittlet. Suklaassa pätee sama homma. Yleisesti ottaen suklaa on aivan kamalaa kuraa, enkä näin eurooppalaisena kutsuisi sitä edes suklaaksi, mutta löytyy myös näitä hyviä suklaita kuten KitKat.
Pigs In a Blanket
Näitä ei meidän kotona olla syöty kuin pari kertaa, mutta kyseessä on siis nakki käärrittynä taikinaan ja paistettuna. Näitä olen kyllä nähnyt Suomessakin, mutta jenkkien mukaan tämä on amerikkalainen ruoka

Pies and Cakes
Ihmiset jakautuvat täällä kakkuihmisiin ja piirakkaihmisiin. Minä en kuulu kumpaankaan, koska en pidä jenkkien tavasta tehdä kumpiakaan. Piirakoista jokaiselle on varmaan tuttu amerikkalainen omenapiirakka, jossa on siis taikinakerros päällä ja lähes kaikki piirakat (lukuunottamatta esim. Pumpkin Pie) ovat täällä taikinakannella peitettyjä eli en höpise niistä enempää. Kakut ovat sitten asia, joka häiritsee minua suuresti. Unohtakaa siis tässä vaiheessa kaikki mitä tiedätte hyvistä kakuista ja saanen esitellä teille kakun amerikkalaiseen tapaan: kaupasta ostettu valmis kakkujauhoseos, joka sekoitetaan ja paistetaan. Paistamisen jälkeen päälle levitetään kuorrute. Tadaa. Normaali kakku koostuu siis vain taikinasta ja kuorrutuksesta. Meille tutut täytekakut voi siis unohtaa samantien tänne tullessaan. Kakut ovat myös kuivia, koska eihän pelkällä taikinalla saada hirveästi makua taikka sitä kosteutta. Kakuissa myös käytetään välillä mitä ihmeellisempiä värejä ja henkilökohtaisesti minua ei ainakaan houkuta kakku joka loistaa sateenkaaren väreissä.


Juomakulttuuri
Tähän osastoon voisin siis mainita ainakin limsan, "mehun" sekä kahvin. Limsaa kulutetaan niin paljon, että sitä voisi verrata vaikka suomalaisten alkoholin käyttöön. Haha no ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan. Limsa toimii ruokajuomana ja janojuomana. Jos joku joutuu juomaan vettä, niin ei hätää! Kaupasta löytyy hyllykaupalla sellaisia makunesteitä joista voi sitten laittaa tipoittain makua veteen. Käytin ylempänä lainausmerkkejä mehun ympärillä. koska täällä harrastetaan siis mehujauheita, jotka sitten sekoitetaan veteen ja se on sitten kuulemma todella hyvää. Täältä löytyy myös lemonadejauhetta, mutta ylipäätään kaiken sorttista lemonadea kuvaa parhaiten kaverini mainitsema nimitys = radioaktiivinen mehu. Loppuun vielä tietenkin meille suomalaisille elintärkeä kahvi, joka on täällä aivan kamalaa. Odotan niin paljon sitä, että viikon päästä saan aitoa ihanaa oikeaa kahvia.
Friteeraus ja "Breading"
Friteeraus kuuluu ihan olennaisena osana ruokiin täällä ja vaikka en sen fani ole niin sitäkin enemmän vihaan sitä kun kalan ja lihan päälle pitää lähes aina tehdä joku mauton leivite, jolla sitten pilataan koko homma ja ainoa mitä maistat on se seos siinä pinnalla. (Yritin etsiä googlen kuvahausta tähän kuvaa, mutta sain breading hakusanalla eteeni jotain aivan muuta kuin ruokia) Joudutte siis selviämään ilman kuvaa.
Nyt kyllästyin kirjoittamiseen, mutta pitää vielä mainita amerikkalaiset juustot, jotka eivät ole edes juustoja, amerikkalaiset cookiet, jotka ovat itsetehtyinä älyttömän hyviä ja tietysti yliarvostetut Oreo-keksit. Jenkit myös muuten ostavat jääpalansa kaupasta.
























