16.3.15

Spring

"Blow a kiss, fire a gun
all we need is someone to lean on"

Täällä taas. Alkuperäinen tarkoitus oli postata jo viime viikonlopulla, mutta eihän nämä suunnitelmat ikinä onnistu. Tulin siis kipeäksi keskiviikkona, jonka vuoksi torstai ja perjantai kului kotona sängyn pohjalla. Sain myös vihdoin paketin Suomesta eli olen lihottanut itseäni tasaisella tahdilla torstai iltapäivästä alkaen. :D Sää on myös muuttunut todella keväiseksi ja tuleehan siitä väkisinkin paremmalle tuulelle, kun aamulla katsoo säätiedotuksen puhelimesta ja ennuste lupaa reilusti päälle kymmentä astetta koko viikoksi. Pihalla myös tuoksuu tosi keväiselle, mutta en oikein pääse siitä nauttimaan, kun ei ulkona tule oltua..

 Tän päivän sää on tosiaan ollut aivan älyttömän piristävä! Pihalla oli toi parikyt astetta lämmintä ja voin vaan kuvitella kuinka lämmin siellä olis ollut, jos aurinko olis vielä ilmestynyt jostain pilvien takaa. Loppuviikoks on luvattu vähän viileämpää ilmaa, mutta kesä on tulossa <3
Torstaina sain siis paketin, joka sisälsi näiden lisäksi vielä lisää ruissipsejä ja muutaman hiusvärin. Voi että kun sai suuhun hedelmä turkinpippurin! Voi sitä taivaallista makuelämystä:D Dipit joudun täällä tekemään sour creamiin, koska kermaviilejä ei ole olemassa täällä, mitä en ymmärrä... Mutta eiköhän näillä vielä 83 päivää selviä. (:
Perjantain leffailtana yritin olla luoda tunnelmaa kynttilöillä, mutta siihen meni hermot heti kuvien oton jälkeen, joten se siitä tunnelmallisuudesta:D
 Katsoin kolme Audrey Hepburnin leffaa, jotka olivat tietenkin Breakfast at Tiffany's, Funny Face ja Sabrina. 
Ja sitten ne herkut, jotka tekevät Vilman leffaillan <3 ruissipsejä, porkkanoita ja kurkkua taco dipin kanssa, suklaata, lisää suklaata, lakritsaa ja omenamehua. Hymyilin varmaan koko ensimmäisen leffan ajan, kun maistelin kaikkia tuttuja makuja. :D
 Ilmottauduin myös viime viikonlopulla facebookissa illalliselle, josta aluevastaavani ilmoitti. En tiennyt yhtään mistä oli kyse kunnes sain tämän kutsukortin. Niinkuin kortti jo kertoo niin illallisella ilmeisesti tapahtuu murha ja se sijoittuu villiin länteen.. Hmm
Kun olin lukenut paperit paremmin minulle valkeni homman nimi, eli käytännössä tuo illallinen on näytelmä, jonka näyttelijöitä olemme. Kuulostaa niin kivalta!! Minun hahmoni on kuvassa näkyvä Black Barbara. Olen rikollinen ja paperi kertoo taustani ja kenen kanssa olen kaveri ja keitä vihaan muista hahmoista. Odotan kyllä tätä iltaa innolla, sillä jos kaikki ottavat tämän huumorilla tosissaan niin tästä voi tulla tosi hauskakin ilta! Jos taas ihmiset alkavat idiooteiksi ja ottavat asenteen "en ala. tämä on tyhmää." niin illasta on tulossa katastrofaalisen huono:D Saa nähdä mitä tapahtuu. Illallinen on siis tämän viikon lauantaina eli voisin yrittää vaikka ottaa kuvia illan kulusta.

Pään vaivaa minulla on nyt tuottanut vaihteeksi taas koulu ja englannin opettajani. Vaikka vaihdoinkin opettajaa niin tilanne ei parantunut, koska en pidä tästäkään opettajasta, vaikka hän onkin vastakohta edellisestä opettajasta:D Nyt olemme kuitenkin aloittaneen Frankensteinin lukemisen ja hermoromahdushan tässä vielä tulee tuon kanssa! Toinen asia koulussa on se, että aloimme nyt leikkaamaan ja tutkimaan niitä kuolleita kissoja bilsassa ja huhhuh aika kamalaa se on:D
Sunnuntaina kävimme etsimässä minulle prom mekkoa, koska promeihin on enää se neljä viikkoa, mikä alkaa vähitellen vähän huolestuttamaan! Löysinkin mekon, mistä pidin aivan älyttömästi, mutta rakkaat ystäväni Suomessa eivät pitäneet siitä, joten kaupaan se sitten jäi........ Löysin kuitenkin shoppailun saatossa muutamia asioita! Ostin vihdoin Beautyblenderin, eli tuon pinkin meikkisienen. Sitä on kehuttu niin paljon, että sorruin tuhlaamaan. Olin kyllä muutenkin meikkisiveltimen tai vastaavan tarpeessa. Ostin myös Anastasia Bewerly Hills:n kulmakarvakynän, jota on myös kehuttu älyttömästi joka paikassa:D Toivottavasti nämä kaksi ovat hintansa väärtejä, koska kyllä niihin menikin sitä rahaa.. Ostin myös Revlonin meikin pohjustusvoiteen, koska kuiva ihoni aina imaisee meikit jättäen ihoni täysin kuolleeksi. Make Up Storen meikkivoide tuli Suomen paketin mukana ja kun sitä nyt olen käyttänyt niin harmittaa, että Makeupstore ei ole saapunut jenkkihin!

Pieni pullo oikealla on silmätippoja, koska sain nyt jonkun ihme jutun silmiini ja lääkäri määräsi tippoja. Silmiäni siis kutittaa aivan törkeästi sisäkulmasta, mutta pahempaa on kipu tai no särky, joka silmissäni on. Siis silmiäni särkee niin paljon, että koko pääni on kipeä. Valoon katsominen on myös vaikeaa ja lukeminen ja silmien käyttäminen särkee erittäin paljon. Siksi tämäkin postaus saattaa olla mitä sattuu. Tänään lähdin koulusta ajoissa lääkäriin ja sen jälkeen olen käytännössä vain nukkunut, koska se on ainoa tilanne, jolloin en käytä silmiäni ja kipu helpottuu:O Lääkäri sanoi, että minulla on allergia, joten uskon nyt hänen mielipiteeseensä. Huomenna en mene kouluun säryn vuoksi ja siksi, etten halua saada mitään pöpöjä silmiini, kun ne ovat jo valmiiksi ärtyneet ja herkät. En todellakaan olisi tarvinnut tätä silmähommaa tähän kaiken muun lisäksi. (turhaunut ilme emoji)

Loppuun vielä oli pakko jakaa tämä kuva, koska se on niin älyttömän siisti. Kuvassa on siis elefantti, joka on siis ihan koko kuvan kokoinen, eli älkää nyt yrittäkö etsiä kuvioinnista mitään norsun tapaista. Vaan elefantti näkyy siis kolmiulotteisesti, kun kuvaa onnistuu katsomaan oikein. Minä etsin tätä elefanttia puhelimellani varmaan viisi minuuttia ennen kuin silmäni tunnistivat hahmon ja se oli niin siistiä, että toivon, että tekin näette sen. Kuva vähän niinkun kerrostuu (?) Vinkkeinä voin sanoa, että itselläni ainakin toimi se, kun katsoin kuvaa todella läheltä ja siirsin sitä hitaasti kauemmaksi silmistäni. Niin ja kannattaa katsoa kuvaa silleen kierosti:D Tai siis, että katsoo kieroon ja sumentaa näköään, mutta katsoo siis kuvaa todella (TODELLA) lähellä. (Tätä on tosi vaikea selittää) Onnea yritykseen!
P.S. Jos näet elefantin hahmon, mutta se ei näytä oikealta, niin silloin silmäsi kääntävät kuvan väärin päin, mikä tapahtuu itselleni tosi usein. Silmät ovat outoja.
P.P.S. Jos googlen kuvahakuun laittaa 3d hidden images, niin näitä löytyy mielin määrin


Kappale rakkauteni:
Major Lazer, DJ Snake, MO - Lean On <3


10.3.15

Weird America 2

Helou jälleen. Jatkan samalla linjalla kuin viime postauksessa jossa käsittelin Amerikan outouksia listalla. Nyt siis loput 20 +/- asiaa ja sitten olen käsitellyt kaikki mieleeni tulevat outoudet. Jos vielä mieleen tulee jotain jakamisen arvoista niin joko A: teen vielä yhden listan mikäli asioita tulee tarpeeksi tai B: laitan niitä osana mahdollisia muita postauksia. Varsågod! (P.S. varaudu pitkään postaukseen)


1. Kukaan ei kävele ja arkiliikunta puuttuu täysin jenkkien elämästä. Suomessa arkiliikuntaa tulee aina! Siis vaikka sitä ei edes älyä niin aina tulee käveltyä ja muuten liikuttua. Esimerkkeinä nyt asioita joita kaipaan älyttömästi: lenkkeily/koiralenkit, kouluun kävely (eli no siis omassa tapauksessa bussipysäkille ja takaisin, mutta jokatapauksessa), portaat niin oudolta kuin se kuulostaakin, mutta tajusin tuossa, että täällä ei ole portaita niin paljon kuin Suomessa:D Tähän liikunta asiaan liittyy myös se, että koska tuota arkiliikuntaa ei tule ja kävelyä ei harrasteta, niin koen rennon liikunnan harrastamisen aivan äärettömän vaikeaksi. Jos haluat liikkua, sinun pitää osallistua koulun urheilulajiin, johon pitäisi panostaa 100 prosenttisesti, kilpailla, treenata joka päivä, yms. Tämä harmittaa, koska olen huomannut, että ohjattu jokapäiväinen liikuntaharrastus ei vain yksinkertaisesti sovi minulle. Kaipaan epämääräisen säännöllistä kävelemis-lenkkeilyä:D

2. Täällä oikeasti käytetään shekkejä maksamiseen ja se on aivan normaalia. Suomessa olin nähnyt shekkejä vain koulun antamissa stipendeissä:D Täällä on vähän vanhentunut järjestelmä.


3. Palautusoikeus on niin käsittämättömän outo asia täällä. Minkä vain tuotteen voi palauttaa kuittia vastaan niin kauan kuin se on käyttämätön yms. Siis puhun nyt oikeasti pitkistä ajoista. Voit esim palauttaa sen Walmartista ostamasi maton vaikka kolmen kuukauden päästä, jos päätätkin ettet halua sitä ja saat suoraan palautustiskillä rahat takaisin käteisenä. Palautukseen ei tarvitse olla syytä, vain kuitti.

4. Televisiossa mainostetaan reseptilääkkeitä. Tämä oli älyttömän suuri järkytys, koska mielestäni sen pitäisi mennä niin, että lääkärissä kerrotaan sinulle mikä lääke sopisi parhaiten juuri sinulle eikä niin päin, että tyyliin katsot tv mainoksista itsellesi mieleisen lääkkeen ja käsket lääkäriäsi kirjoittamaan reseptin.

5. Useimmat jenkit eivät jostain syystä ymmärrä sarkasmia


6. Jokapaikassa pitää antaa tippiä, mikä on käytännössä erittäin ärsyttävää. Siis joo ymmärrän sen, että ravintoloissa on normaalia tipata, mutta kun täällä pitää tipata ihan jokaisessa palvelupaikassa mihin menet. Puhun siis nyt esimerkiksi kampaajista, manikyyreistä ja koiran trimmauksesta. Aina pitää olla se noin 20% tippiä, mikä jostain syystä ärsyttää minua, koska miksei voi laittaa niitä hintoja sellaisiksi jo valmiiksi, että mitään ei tarvitse lisätä siihen maksaessa. Huomioi myös ensimmäisessä listassa puhumani vero, joka ilmoitetaan vasta maksaessa. Eli on alkuperäinen hinta, mutta sitten vero ja näissä palvelupaikoissa tippi..

7. Small talkiin liittyen how are you, joka ei siis tosiaankaan tarkoita suomen käännöstä miten voit? Vaan on siis tervehdys johon pitää vastata I'm fine/good/etc. Jos et vastaa näin olet todella outo

8. Asia mikä suoraansanottuna saa vereni kiehumaan on se, että täällä ei ole talvirenkaita. Kaiken lisäksi kuulin, että vielä muutama vuosi oli edes laitonta käyttää Michiganissa mitään sen tapaisia. Kysyin kerran, että miksei ihmisillä ei ole talvirenkaita, kun jälleen kerran liukastelimme talvisella tiellä ja host äitini vastaus oli = meillä on kaiken sään renkaat............ Sanotaanko näin, että ei muuten ole......

9. Pieni asia ja varmaan yksilökohtaista, mutta ainakaan meidän alueella ihmiset eivät omista juustohöyliä. :D
10. Sänkykulttuuri on täällä erittäin outo. Lakana ja tyynyliina löytyvät, mutta täällä ei ole pussilakanoita!!! Petivaatteita ei myöskään ainakaan tässä taloudessa pestä kuin korkeintaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.. Ei ole myöskään normaalia vaihtaa petivaatteita vaan jokaisella on se yksi oma setti.. Tämä yhtälö on oikeasti aika ällöttävä ja ikävöin sitä, että äiti aina paasaa parin viikon välein petivaatteiden vaihdosta. Olen siis käyttänyt näitä samoja petivaatteita nyt 7kk ja lakana ja tyynyliina on pesty ehkä kolmesti ja täkkipussipeitto tms on pesty kerran... Hyi kamala..

11. Tv:ssä uutissivustojen kilpailu ja propaganda niihin liittyen on aivan käsittämätöntä. Ihmiset jakaantuvat niihin ketkä uskovat esim FOX kanavaa ja niihin ketkä uskovat CNN uutisia. Esimerkiksi meillä oli koulussa hallituksen maanlaajuinen kysely, jossa kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia ja opiskelupaikkoja yms. ja sitten lopussa oli kysymys: Mitä uutissivustoa seuraat ja uskot parhaiten? (tai jotain tämän tapaista) En oikeasti ymmärrä tätäkään asiaa, koska luulisi, että hallituksella on parempaakin ajateltavaa ja eikö niitten uutisten pitäisi olla kuitenkin lähes samoja kaikkialla..

12. Täällä ei käytetä käsintiskauksessa tiskiharjoja vaan sellaisia epämääräisiä pesulappuja/juttuja, mitkä ovat jostain syystä mielestäni vielä sata kertaa ällöttävämpiä kuin tiskiharjat. yuck

13. Yksi asia, jonka huomaa ihan jokapäiväisessä elämässä on jenkkien mittayksiköt. Siis minkä kirotun syyn takia heillä pitää olla aivan jokaisessa asiassa eri mittayksikkö kuin Euroopassa! Rahayksikön eron ymmärrän, koska monilla mailla on oma rahayksikkö ja dollari (USD) on kuitenkin yksi näistä isoista maailmanlaajuisista yksiköistä. Mutta sitten esim. matkan yksikkö - maili (mile) , pituuden yksikkö - jalka (ft) ja tuuma (in), lämpötila - fahrenheit (°F), tilavuus esim leivonnassa - cup JA huomioi myös, että jenkkien ruokalusikka (tblspn) ja teelusikka (tspn) ovat erikokoisia kuin Suomessa! Siis miksi? miksimiksimiksi. Tilavuus muutenkin - gallon (gal), massa - pauna (lb), ......

14. Jenkit murehtivat säästä aivan jatkuvasti. En ymmärrä tätä pakkomiellettä:D Aina stressataan säätä ja se vaikuttaa aivan kaikkeen tekemiseen - jos sataa lunta niin pihalle ei lähdetä.


15. Aseitten määrä on aivan järkyttävä Yhdysvalloissa, mikä ei ole varmaan kellekään epäselvä asia. Jos et omista asetta, olet outo ja kukaan ei ymmärrä miten voit elää ilman asetta. Tämä on mielestäni niin typerä asia. Kuka vain voi ostaa aseen. Metsästykseen käytettävän aseen voi ostaa käytännössä ihan kuka tahansa ja asetta on laillista esim kantaa mukana autossa. Kunnon aseluvan tarvitsee ilmeisesti käsiaseisiin ja muihin vaarallisempiin vehkeisiin, mutta niinkuin sanoin jonkun metsästyshaulikon voi ostaa about kuka vain. Puhuimme tästä aiheesta yhdellä calculuksen tunnilla ja me vaihtarit kysyimme syitä, minkä ihmeen takia ihmiset tarvitsevat aseita. Opettaja, joka on poliisi, palomies, ensihoitaja ja kaiken maailman entinen SWAT tiimiläinen yms sanoi, että jotta ihmiset olisivat turvassa ja tottakai metsästykseen (duh). Tuo turvallisuusasia ei mennyt kenenkään vaihtareista päähän... En ala käsittelemään asiaa enempää koska siihen menisi tila koko postauksesta:D


16. Tytöt ja pojat eivät voi olla vain kavereita. Jos menee hengailemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa on automaattisesti treffeillä ja juorut seurustelusta lähtevät samantien liikkeelle, jos olet kaveri vastakkaisen sukupuolen kanssa tai edes juttelet mukavia.

17. Jos Suomessa on mielestäsi paljon tv mainoksia niin älä tule jenkkeihin. Tv mainosten määrä on aivan naurettava ja ilman tallennusta, hermoni eivät ikinä kestäisi jos yrittäisin katsoa tv:tä.

18. Rahayksikköön liittyen se millaisia seteleitä ja kolikoita täällä on. Seteleistä pienin on $1 sen jälkeen $5, $10, etc. Kaikki setelit ovat myös täsmälleen samankokoisia. Kolikot ovat seuraavat: quarter, dime, nickel ja penny. Kun tulin tänne, en tietenkään ymmärtänyt esim mikä dime on ja yritin kysyä joltain mikä tämä kolikko on ja kaikkien vastaus oli sama - dime. Niin turhauttavaa, kun kukaan ei vain yksinkertaisesti voinut kertoa, että tämän dimen arvo on 10cnt. Niin ja kolikoitten koot ovat epäloogiset eli dime on kooltaan pienin mutta arvoltaan toiseksi suurin! (Tähän sellainen turhautunut emoji)


19. Luottokortilla maksaessa ei kysellä mitään pin koodeja eikä käytännössä turvallisuutta ole ollenkaan. En todellakaan ihmettele, että on helppoa varastaa ja käyttää luottokortteja. Ainoa paikka, missä on sellainen laite, mitä Suomessa käytetään korttimaksuihin, eli kortti syötetään siihen aukkoon ja annetaan pin-koodi, on Walmart. Kaikkialla muualla minunkin turvallisen korttini voi vain pyyhkäistä lukijasta. Niin ja täällä ei ole sirukortteja! Ne ovat vasta tuloillaan tänne.

20. Lisää tv mainoksista: niissä harrastetaan avointa kilpailua, mitä en voisi edes kuvitella näkeväni Suomen telkkarissa. Eli siis esimerkiksi uuden Windows puhelimien Cortana puheohjelman tms mainoksessa dissataan avoimesti Applen Siri puheohjelmaa ja mainoksissa lytätään suoraan sanottuna iPhone lyttyyn. Sama tilanne oli myös aiemmin kun Windows teki saman tempun sellaisen läppäri/tabletin mainoksessa ja lyttäsi Mac Book Pro:ta suoraan mainoksessa. Todella outoa.

21. Small talk ja sen luonnollisuus ovat vain erittäin outoja asioita, vaikka olenkin oppinut siihen. Käytännössä siis ensinnäkin jos Suomessa pitää puhua tuntemattomalle, on tilanne usein kiusallinen jo valmiiksi jostain syystä. Kaiken lisäksi jos keskustelulla ei ole mitään pointtia vaan pitäisi vaan höpöttää päättömästi esimerkiksi siitä niin turhasta puheenaiheesta kuin vaikka sää, niin tilanne on sietämätön monelle Suomalaiselle. Täällä tuo on juuri sitä keskustelua mitä ihmisten kuuluu harrastaa - puhua kaikesta älyttömän turhasta ilman että kumpaakaan keskustelijaa oikeasti kiinnostaa tippaakaan. Se vain kuuluu tapoihin ja kaikilla tulee asia luonnostaan. Tähän kuuluu myös se, että vastaantulevia moikataan ja jos et moikkaa, olet epäkohtelias ja saat pahoja katseita.


22. Lemmikkien hoito ja ruokinta on erilaista ja koiralle on harmittavan normaalia ostaa esimerkiksi oma ateria McDonaldsista...... Ja niinkuin jo sanoin tuosta epä kävelemättömyydestä, niin koiria ei yleensä käytetä lenkeillä. 

23.  Näihin aseisiin hieman liittyen on asia jota en ymmärrä: väkivalta vs seksuaalisuus. Väkivalta on aivan hyväksyttävää esimerkiksi näyttää tv:ssä ja väkivalta muutenkin ei ole niin iso asia, mutta voi kuule kun puhutaan seksuaalisuudesta..... Se on siis niin pannassa täällä, että siis en voi käsittää tätä asiaa. Seksi on täysi tabu. Kukaan ei puhu siitä, kukaan ei myönnä omaavansa minkäänlaista seksuaalisuutta. (paitsi tietty ne ihmiset jotka vetävät tämän asian aivan yli - huorahtavat nuoret ja aikuiset molemmissa sukupuolissa) Väkivallasta voidaan puhua vaikka seitsemän tuntia päivässä ja sitä näytetään tv:ssä aivan avoimesti, mutta mikään mikä esim tv:ssä voisi liittyä aiheeseen seksuaalisuus on k18. Tähän esimerkkinä kaverini kertoi, että hänen jenkkiläiset samanikäiset kaverinsa olivat kerran olleet aivan järkyttyneitä jostain. Kaverini oli kysynyt heiltä mitä on tapahtunut ja tytöt olivat epäilleet voivatko he kertoa jotain näin järkyttävää kellekään. Asiaksi oli paljastunut se, että toinen tytöistä oli löytänyt siskonsa huoneesta kondomin. Hänen siskonsa on päälle 20 vuotias ja parisuhteessa.. Tyttö oli niin järkyttynyt, että hän oli sanonut ettei tiedä voiko hän katsoa enää siskoaan silmiin.. SIIS MITÄ.


That's it tällä erää. Keksin todennäköisesti vielä asioita tässä 89 päivän kuluessa. NIINPÄ! 89 päivää enää. Edessä on vielä kaiken maailman spring breakit, promit, senior matka ja muuta eli vielähän tässä ehtii tapahtua. Seuraava postaus todennäköisesti parin päivän kuluessa!


6.3.15

Weird America 1

Maasta maahan ja maassa maan tavalla.


Tämä postaus on lojunut luonnoksissa about siitä asti, kun saavuin Michiganiin. Mainitsin täällä, että "Huomenna toivottavasti saan pihalle weird america postauksen" ,mutta päädyinkin siihen ajatukseen, että keräilen outoja/erilaisia asioita kunnolla ennen kuin julkaisen tekstin. (Tilanteesta on tosiaan kohta seitsemän kuukautta, että ihan hyvin näitä on kertynyt:D) Seuraava kappaleen kirjoitin muistaakseni toisella viikollani täällä.

"Kyllä se niin on, että kaikkialla on niin totaalisen erilaista. Amerikassa on niin paljon totuttelemista asioissa, että menee kyllä hetki ennen kuin muistan esim, että mikrossa lämmitettäessä ruoan päälle tai sen ympärille laitetaan talouspaperia. En oo vielä ihan ymmärtäny tän pointtia, mutta whatever talossa talon tavoin ja sillee:D On myös paljon sellasia asioita, jotka eivät vaikuta mitenkään isoilta muutoksilta, mutta vaativat totuttelua, koska niiden on jo aiemmin oppinut olevan tietynlaisia Suomessa ja Euroopassa. Outoa. Oven kahvat, jätemylly, suihku, talot, ei kierrätystä, ruoat, kaikki on suurempaa, kohteliaisuus. Itsestään vetävät vessat olivat kamalimmat, koska no niillä oli käytännössä oma tahto, joka yhdistettynä vessoihin ei ole hyvä asia.:D"

Päädyin tekemään tällaisen yli pitkän listauksen kera random kuvien. Toiset asiat ovat pieniä ja toiset isompia, mutta jokainen on eroavaisuus, joka on mielestäni merkittävä jossain mittakaavassa. Totesin postausta kirjoittaessani, että asiat eivät sitten millään mahdu yhteen postaukseen, joten tässä on nyt ensimmäiset 20 asiaa:

1. Kohteliaisuus on aivan eri tasoa kuin Suomessa, mutta suurin osa tästä on vain teeskentelyä ja usein väkipakollista. Ongelmiin joutuu 99% varmuudella, jos ei ole kohtelias.
2. Ei kierrätystä

3. Talot ja niiden sisältö; esim. usein kokolattiamatot, vanhemmilla omat kylpyhuoneet ja lapset jakavat keskenään yhden, sisällä on semi normaalia tupakoida. Talot myös tuntuvat huterilta tai siis huomaa, että rakennustavat Suomessa ovat aivan eri luokkaa kuin täällä...

4. Kun Suomessa kirjoitetaan yhtä pienemmät desimaaliluvut esim. 0.01, jenkeissä kirjoitetaan vain .01 eli nollaa ei ikinä kirjoiteta alkuun. On muuten aivan älyttömän häiritsevää, vaikka samaahan ne tarkoittavat. Homma on erilainen myös muissa luvuissa esim tuhansissa; Suomessa esim. 5000,  on Amerikassa 5,000. Sitten jos on tuhansia ja senttejä niin Suomessa esim. 7560,40 on täällä 7,560.40. Aivan älyttömän sekoittavaa.

5. Kieliopilliset erot; esim. Suomenkielessä pilkku tulee aina lainausmerkkien jälkeen (esim. "Tänään on hyvä päivä", hän sanoi.) ja jenkeissä pilkku tulee aina lainausmerkkien sisälle. Samoin ja -sana. Suomessa sitä ennen ei tule pilkkua ja englannissa tulee aina, myös listauksia tehdessä (esim. I bought tomatoes, cucumbers, and oranges.)

6. Ovenkahvat ovat tosi usein pyöreitä

7. Suihkut ovat aivan ihme mallisia ja niissä pystyy säätämän vain veden lämpötilan, mutta ei sitä millä voimakkuudella vettä suihkuaa.

8. Itsenäisyys ja vapaus ei kuulu amerikkalaisten nuorten elämään samoissa määrin kuin Suomessa. Vasta Collegeen lähtiessä nuoret saavat enemmän vapautta ja muuttavat usein omilleen yliopistojen lähelle, mikä selittääkin sen miksi College-elämä on täällä niin villiä.

9. Amerikkalainen suklaa on aivan järkyttävää. Tai siis se vain ei ole hyvää lukuunottamatta muutamia yksilöitä, jotka nekin alenevat pahaksi verrattuna aitoon Eurooppalaiseen suklaaseen.
10. Ainakin meidän koulussa kaikille tapahtumille ja harrastuksille on aina jostain kumman syystä pakko tehdä t-paita tai huppari. Siis aivan. kaikelle. Esimerkiksi, kun amerikkalaisen jalkapallon joukkueemme pääsi Playoffeihin kauden lopuilla, he tilasivat itselleen hupparit joissa oli isolla teksti "Marauder 2014 Playoffs" yms asiaa. He tippuivat Playoffeista ensimmäisessä pelissä. En itse tekisi tälle suurelle saavutukselle hupparia. Tähän liittyen vielä se, että ihmiset oikeasti pukeutuvat näihin paitoihin. Suomessakin aina jostain saa jonkun kamalan muodottoman t-paidan, jossa lukee vaikka oman urheilujoukkueen, yhtiön tai järjestön nimi, mutta ei niitä nyt kukaan oikeasti käytä! 

11. Päivämäärän kirjoittamistapa, jossa ei ole mitään logiikkaa, eli kuukausi/päivä/vuosi. Esim. Suomessa: 10.12.2014 on jenkeissä 12/10/2013

12. Lisää vaatetuksesta; amerikassa ainakin kaupunkien ulkopuolella ei välitetä pukeutumistyylistä. Juuri mietittiin tuossa vaihtareitten kanssa, että jos joku tulisi omiin maihimme kouluun pukeutuneena normaaleihin amerikassa käyttämiinsä vaatteisiin, heidät todennäköisesti naurettaisiin pihalle. Enkä sano tätä pahalla, vaikka se siltä kuulostaakin, mutta Euroopassa ei vain pukeuduta näin.

13. Walmartissa ja muissa suurissa ruokakaupoissa on aina sisäänkäynnin luona sähköisiä rullatuoleja lihaville. Niin kliseistä kuin se onkin.

14. Koulussa lausutaan joka ikinen aamu ensimmäisen tunnin alussa Pledge of Allegiance eli yksinkertaisemmin lippuvala. Siis joka aamu. Ja tämä tehdään tottakai seisaaltaan, käsi sydämellä ja seistään siihen suuntaan, jossa lippu sijaitsee. (jokaisessa luokassa on siis Yhdysvaltojen lippu)

15. Amerikan patrioottisuus on myös aivan omaa luokkaansa ja lippujen määrä on täällä aivan naurettava. Joka himputin paikassa pitää olla Yhdysvaltojen lippu.

16. Amerikkalainen ruoka, josta ajattelin tehdä oman postauksen eli ei siitä enempää.

17. Lava-autojen määrä! Niitä on aivan älyttömästi liikaa ja kaikki kilpailevat siitä kellä on isoin ja hienoin.

18. Kaupoissa, kun menee kassalle maksamaan ja hinnaksi on sanottu vaikka nyt 10 dollaria, niiin kaivat sitten tyytyväisenä kaivat lompakosta tasan 10 dollaria. Yhtäkkiä se summa muuttuukin $10.60, kun vero pitää jostain syystä lisätä siihen vasta kassalla. Tämä ärsyttää aivan suunnattomasti. Miksei sitä veroa voi olla jo valmiina siinä hinnassa, että ei sitten tarvitse kassalla alkaa miettiä: "No hmm, riittävätköhän rahani sittenkään, kun olen varautunut tähän aiemmin ilmoitettuun summaan?"

19. Vessat (kolme asiaa)
a. Julkiset vessat voi mikä hirvitys. Joissain paikoissa ja itseasiassa yllättävän monissa paikoissa, ei ole siis oikeasti mitään yksityisyyttä. Ovi alkaa melkein puolen metrin korkeudessa maasta ja loppuu päälaen korkeudelle. Tämä vielä menee, mutta sitten on tämä oven ja oven karmin välinen matka. Ensinnäkin sitä matkaa ei pitäisi olla! Mutta esimerkiksi kouluni vessassa rako on noin 2 sentin levyinen eli jos jonotat vessaan niin siinä sitten mukavasti tuijotat, kun joku istuu siellä vessassa.
b. Toinen asia on itsestään vetävät vessat, joita löytyy erityisesti lentokentiltä. Siis kuka idiootti keksii itsestään vetävän vessan, jolla tuntuu olevan oma tahto
c. Se, että vessoja kutsutaan julkisilla paikoilla "restroom"ksi eli lepohuoneeksi. Tämä vain ei mene jakeluuni. Muistan kun tulin jenkkeihin ja etsin lentokentällä vessaa ja kysyin työntekijältä "Where's the bathroom?", hän ei ymmärtänyt. Sitten kun hän vastasi lopulta, että restroomit ovat tuossa suunnassa, niin minä en tietenkään ymmärtänyt ja yritin selittää, että en tarvitse lepohuonetta vaan vessan xd. Oivoi

vessojen raot

20. Jenkit sanovat "OH MY GOD" melkein joka asiaan. Tämä on muuten jäänyt päälle aika pahasti itsellänikin.

Raappana - Maasta Maahan

P.S. Tänään tuli 7 kk täynnä jenkeissä!
Seuraava lista tulossa